Joskus viime vuonna luin Tom Wolfen yliopistoromaanin I Am Charlotte Simmons, ja pidin tietyin varauksin lukemastani sen verran, että kun A Man In Full sattui eteeni hieman sen jälkeen, hankin sen hyllyyni odottamaan otollista hetkeä - ja se hetki oli nyt. Tällä kertaa Wolfe tarkastelee liike-elämää ja etelävaltioiden elämänmenoa Atlantan malliin, keskipisteenä kiinteistöpohatta Charlie Croker, self made man joka on saavuttanut uransa lakipisteen ja huomaakin seisovansa kuilun reunalla.
Wolfen monisanainen kerronta voi joskus keikahtaa jaarittelun puolelle, mutta hänen piirtämänsä kuvat ihmisistä, tapahtumista ja tilanteista ovat terävyydessään herkullisia. Hän esittelee tärkeimmät henkilöt vuoron perään, antaen tarpeeksi taustatietoa jotta lukija voisi rakentaa jopa aika tarkkoja kuvia mielessään - ja niinkuin elämässä yleensäkin, harva henkilöistä on läpeensä hyvä tai paha. Mielenkiintoinen uusi piirre hänen vanhempiin teoksiinsa verrattuna on
se, ettei pahistenkaan kohtalojen tarvitse olla tylyjä - vaikka sanan
miekka siis viiltää, voi tunnelin päässä olla myös valoa.
Tapahtumien vyöryssä on oma brutaali logiikkansa, ilmassa on tuhon enteitä, ja loppuratkaisu on sopivan yllättävä. Matkan aikana kuvattu markkinatalous, sen päätösmekanismit ja niiden seuraukset esitellään tavalla, joka välillä pistää hikoilemaan. Ja vaikka tämä 1998 julkaistu teos varmaan jonkun mielestä saattaa olla jo menneen talven lumia, uskoisin sekä ihmiskunnan että markkinatalouden toimivan vieläkin aika lailla samalla tavalla. Tuhti lukupaketti, mutta mielestäni vaivan arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti