sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Luettua: Martin Walker

Viimeksi kehumani Tom Wolfen tiiliskiven jälkeen aloitin intomielin hänen viimeisimmän (viimeisen?) kirjansa lukemisen, mutta viikon yrittämisen jälkeen se piti laittaa odottamaan parempaa aikaa - toinen annos ei maistunutkaan yhtä hyvältä. Sen sijaan päätin löytämäni mainion Facebookryhmän, Dekkariryhmän, innostamana tarttua johonkin lukemattomaan kotimaiseen rikosromaaniin - niitä löytyy hyllystä useampiakin. Sattuipa sitten vielä niinkin, että kirjaa valitessani huomasinkin rivissä Martin Walkerin SaPo-sarjassa julkaistun Komissario Bruno ja viinitarha.

Se on taloon tarkoitushakuisesti hankittu kirja - jahtasimme sellaisia feelgood-dekkareita, joissa sentään on joku uskottavuuden hivenkin - ja se osoittautui löydöksi. En ole käynyt missään lounaisranskalaisessa pikkukaupungissa, joten sen autenttisuudesta en voi mennä takuuseen - mutta jos lounainen ja kaakkoinen Ranska yhtään muistuttavat toisiaan, voin hyvin kuvitella Saint-Denisin pikkukaupungin mielessäni. Henkilögalleria on riemastuttava, tapa hoitaa asioita periranskalainen, tai ainakin helppo mieltää sellaiseksi omien ennakkoluulojen perusteella. Ja koska Ranskassa ollaan, on ruoalla ja viinillä tärkeä osansa. Kun vielä rikosjuonikin on sopivan kiemurainen, oli sen parissa helppo viihtyä yhdeltä istumalta alusta loppuun.

Tällaiset "perinteiset rikosromaanit" ovat periaatteessa hieman ongelmallisia - oikeassa elämässä kun äkillinen ja väkivaltainen kuolema on tapahtuma, joka musertaa lähipiiriä huomattavasti enemmän kuin niissä on tapana, ja toisaalta moderni rikostutkimus on jotain aivan muuta kuin dekkarien joskus aika summittainen pähkäily. Toisaalta ne toimivat loistavasti kun haluaa kytkeä päänsä irti arkielämän kiemuroista - ja jotenkin tuntuu, kuin todellisuus olisi nykyisin muuttunut niin raa´aksi, ettei sitä tarvitse kirjallisin elämyksin vahvistaa. Eikä tämä esitysmuoto tälläkään kertaa sulje pois hienovaraisia kannanottoja tiettyjen arvojen puolesta - mutta senkin voi tehdä hienovaraisesti vihjaisten eikä pamauttamalla niitä päin lukijan naamaa. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti