Minulla on ollut suhteessani dekkareihin pienimuotoinen kriisi; olen jostakin syystä viime aikoina herkistynyt yhä enemmän huonolle kielelle, tyhmille juonenkäänteille ja ahdistaville tilannekuville pahuudesta ja sen uhreista. Aika monet aloittamani kirjat ovat tästä syystä jääneet kesken - ja joukkoon mahtuu myös vanhojen suosikkieni uusia teoksia. Varsinkin tönkkö kielenkäyttö aiheuttaa minulle nykyisin yhä useammin hylkimisreaktion.
Yksi syy tapahtuneeseen saattaa olla vuodenvaihteen jälkeen aloittamani Pahantekijä-koulutus, jonka puitteissa olen paitsi työstänyt omaa dekkaristihaavettani ennen kaikkea pohtinut hyvän dekkarin salaisuutta - etupäässä juuri kielellisesti ja juonellisesti. Toisaalta sain viime tapaamisesta mukaani myös kuluneen talven myönteisimmän uuden dekkarilukukokemuksen.
Nuku nuku nurmilintu on myönteisessä mielessä pienimuotoinen kirja. Sen aihe ei ole mitenkään pieni tai vähäpätöinen, mutta tarina kantaa mukavasti, sen tapahtumaympäristö kiinnostava, ja ylikonstaapeli Hannula pohdintoineen on yksi viime vuosien sympaattisimmista uusista kotimaisista etsivistä. Anneli Poukka onnistuu kuitenkin ennen kaikkea kirjoittamaan sellaista aidontuntuista dialogia, jota lukiessani koin olevani samassa tilassa kuin itse tapahtumat. Se on hyvin tunnelmallinen teos - hiipuvan kirkonkylän alakulo on käsin kosketeltavaa ja sen asukkaiden murheet aika todentuntuisia.
Ja vielä täytyy mainita se, ettei kirjan pienimuotoisuus mielestäni merkinnyt tapahtumien traagisuuden väheksymistä tai häivyttämistä - pikemminkin sain lukijana itse rakentaa käsitykseni elämän raadollisuudesta, sen pimeistä ja toisaalta myös valoisista puolista. Tämä 2012 julkaistu teos on Poukan toinen dekkari, ja ilokseni huomasin häneltä juuri ilmestyneen kolmannen. Tätä menoa sekin pitää lukea.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Vasemmalla kädellä liikenteessä
Minulla on ollut ajokortti vuodesta 1983, ja kilometrejä on tullut varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvinkin 50.000/v. Tänä aikana olen tosin onnistunut kolhimaan lievästi jokaista omistamaani autoa, yleensä peruuttamalla jotakin päin, mutta yhtäkään matkan keskeyttänyttä onnettomuutta ei ole tapahtunut, ja ainoa henkilövahinko on ollut kerta kerralta hieman kolhiintuneempi ylpeyteni. Olen myös viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana opettanut kolme nuorta ajamaan autoa, ja hekin ovat vielä hengissä - eivätkä tietääkseni edes ole kolhineet omia autojaan.
Olenko minä hyvä kuljettaja, osaanko liikennesäännöt, olenko jopa synnynnäinen pedagogi? Viimeiseen kohtaan osaan ilman muuta vastata kieltävästi, mutta kaksi muutakin ovat kyllä vähintään kyseenalaistettavissa.
Kävimme juuri Englannissa, kolmannen kerran niin, että olimme vuokranneet auton, ja taas kerran vasemmanpuoleinen liikenne oli hieman haastavaa - ja mitä pahinta, haastavampaa kuin aikaisemmilla kerroilla. En eksynyt väärälle ajoradalle, eikä pelti kolissut muutenkaan, mutta sen sijaan vasemmalla kädellä vaihtaminen oli prosessi, jota en kolmessa vuorokaudessa ehtinyt sisäistää automaation tasolle - ja auton ääriviivojen hahmottaminen varsinkin kapeissa paikoissa oli sekin haastavaa. Pyörät nuolivat rotvallin reunaa enemmän kuin kerran. Liikenneympyrät pyörivät tietysti nekin väärään suuntaan, paikoitellen jopa kolmikaistaisina - mutta torvea soittavia kanssa-autoilijoita pahempaa jälkeä en onneksi saanut aikaan. No, ensi kerralla vuokraamme automaattivaihteisen pelin.
Nuo liikennesäännöt ja niiden opettaminen ovatkin sitten pahempi juttu. Vaikka olen siis viimeisen kolmen vuoden aikana käynyt läpi kaksi opetusprosessia, ja prosessi on tuttu, oli opetuslupani ehtinyt mennä umpeen, joten piakkoin alkavaa (toivottavasti viimeistä) opetusprosessia varten piti tehdä uusi teoriakoe. Kävin läpi liikennesäännöt, yritin muistella knoppeja liikennetilannekysymyksistä - ja kieltämättä uskoin hoitavani asian enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä.
Lopputulos? Narahdin siinä, etten ollut älynnyt teoriakysymysten aikaisempaa enemmän sivuavan itse opetusta ja sen sääntelyä. Niinpä onnistuin ensimmäisen kerran elämässäni reputtamaan teoriakokeessa - eikä minua auta yhtään se, että jotkut kysymyksistä minusta olivat täysin tyhjänpäiväisiä sikäli, etteivät ne liity mitenkään siihen, osaanko pitää kokelaan, itseni ja muun liikenteen turvassa ja samalla välittää tuon ajokokemukseni ja liikenteenlukutaitoni perusteita.
Mutta se on sivuseikka - kysymyspatteri on se mikä on, ja huomenna on edessä toinen yritys. Varmuuden vuoksi olen yrittänyt viestiä tätä haastettani mahdollisimman laajasti, koska häpeän välttäminen lisää positiivista suorituspainetta. Ainakin toivon niin...
Olenko minä hyvä kuljettaja, osaanko liikennesäännöt, olenko jopa synnynnäinen pedagogi? Viimeiseen kohtaan osaan ilman muuta vastata kieltävästi, mutta kaksi muutakin ovat kyllä vähintään kyseenalaistettavissa.
Kävimme juuri Englannissa, kolmannen kerran niin, että olimme vuokranneet auton, ja taas kerran vasemmanpuoleinen liikenne oli hieman haastavaa - ja mitä pahinta, haastavampaa kuin aikaisemmilla kerroilla. En eksynyt väärälle ajoradalle, eikä pelti kolissut muutenkaan, mutta sen sijaan vasemmalla kädellä vaihtaminen oli prosessi, jota en kolmessa vuorokaudessa ehtinyt sisäistää automaation tasolle - ja auton ääriviivojen hahmottaminen varsinkin kapeissa paikoissa oli sekin haastavaa. Pyörät nuolivat rotvallin reunaa enemmän kuin kerran. Liikenneympyrät pyörivät tietysti nekin väärään suuntaan, paikoitellen jopa kolmikaistaisina - mutta torvea soittavia kanssa-autoilijoita pahempaa jälkeä en onneksi saanut aikaan. No, ensi kerralla vuokraamme automaattivaihteisen pelin.
Nuo liikennesäännöt ja niiden opettaminen ovatkin sitten pahempi juttu. Vaikka olen siis viimeisen kolmen vuoden aikana käynyt läpi kaksi opetusprosessia, ja prosessi on tuttu, oli opetuslupani ehtinyt mennä umpeen, joten piakkoin alkavaa (toivottavasti viimeistä) opetusprosessia varten piti tehdä uusi teoriakoe. Kävin läpi liikennesäännöt, yritin muistella knoppeja liikennetilannekysymyksistä - ja kieltämättä uskoin hoitavani asian enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä.
Lopputulos? Narahdin siinä, etten ollut älynnyt teoriakysymysten aikaisempaa enemmän sivuavan itse opetusta ja sen sääntelyä. Niinpä onnistuin ensimmäisen kerran elämässäni reputtamaan teoriakokeessa - eikä minua auta yhtään se, että jotkut kysymyksistä minusta olivat täysin tyhjänpäiväisiä sikäli, etteivät ne liity mitenkään siihen, osaanko pitää kokelaan, itseni ja muun liikenteen turvassa ja samalla välittää tuon ajokokemukseni ja liikenteenlukutaitoni perusteita.
Mutta se on sivuseikka - kysymyspatteri on se mikä on, ja huomenna on edessä toinen yritys. Varmuuden vuoksi olen yrittänyt viestiä tätä haastettani mahdollisimman laajasti, koska häpeän välttäminen lisää positiivista suorituspainetta. Ainakin toivon niin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)