perjantai 3. heinäkuuta 2015

Linnut ja minä

Suhteeni lintuihin ei ole tietopohjainen - en tiedä mitä olen tehnyt koulun biologiantunneilla, mutta lintutuntemukseni on lähestulkoon tasoa "pikkulinnut, vähän isommat linnut, isot linnut", joskin jotkut lajit tietysti ovat tuttuja. Yhteiselomme on yleisesti ottaen ollut aika leppoisaa, mutta viimeisen kolmen vuoden kaskislaisuuden aikana siihen on tullut parikin säröä.

Ensinnäkin linnut ovat yksi tämän muuten niin hiljaisen ja rauhallisen kaupungin kahdesta pahimmasta melunlähteestä (toinen on mönkijät ja muut moottoripäristimet, mutta en vielä ole niin vanha, että rupeaisin valittamaan nuorison pitävän liikaa meteliä - ehkä ensi vuonna sitten...). Varsinkin pariutumis- ja pesänvahtimisaikaan vaikuttaa siltä, kuin harakka- ja lokkiklaanien reviirit kohtaisivat nimenomaan meidän tontillamme, ja rääyntää ja muuta mekkalaa riittää yli oman tarpeen. Hiljaisempinä päivinä jopa pikkulintujen laulu kuulostaa lähinnä karjumiselta.

Toiseksikin, niiden sisä- tai pikemminkin ulkosiisteys ei oikein vastaa minun odotuksiani - ja toisin kuin koirien kanssa, lintujen omistajia ei voi juosta kiinni ja haukkua pystyyn, jos jätöksiä ei korjata. Koska talomme on aika korkealla paikalla, ja harjakorkeuskin on kohtalainen, savupiippumme ovat mitä ilmeisimmin suosittu tähystyspaikka, ja sieltä lähdettäessä on ilmeisen mukavaa tyhjentää lasti nimenomaan autopaikallemme. Tästä asiasta todisteena on kesän mittaan yhä valkolaikkuisempi automme. No, toissapäivänä kävimme autopesussa, ja pysäköin kiiltelevän koslamme kadun varteen, hieman toiseen suuntaan ja kauemmas tähystyspaikasta. Miten kävi? Eilen auto oli tietenkin valkolaikkuinen - ja autopaikka siisti.

Minun pitää ilmeisesti rakentaa autotalli - ja antaa Fordin muotoiluosastolle palautetta siitä, että Mondeo ilmeisessti muistuttaa Bajamajaa ilmasta käsin. Toinen vaihtoehto on sähköistää piipunpellit - joskin voi olla, että nuohoojalla olisi siihen sanomista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti