Kun talvella luimme museokortista, tuli mieleen että se voisi olla hyvä tapa varmistaa, että aina välillä käymme edes jossakin museossa - on hyvä hakea aina välillä uusia impulsseja, mutta varsinkin arjen tuoksinassa lähtemisen kynnys saattaa nousta turhan korkeaksi. Tuumasta toimeen; aloitimme museokorttivuotemme viime maanantaina käymällä Mäntässä.
Käyntikohteemme ei ollut Mäntän kuvataidetapahtuma kokonaisuudessaan, vaan Serlachiuksen taidemuseo Gösta, sen kesänäyttelyt ja ennen kaikkea uudet tilat. Ja vaikka näyttelytkin olivat mielenkiintoisia, suurin elämys oli uusi museorakennus. Ulkoapäin hillitty, hyvin ympäristöön istuva, sisälta avara, valoisa ja tyylikäs. Jos kaipaisin uutta omakotitaloa, siitä olisi malliksi joskin mittakaava pitäisi ehkä tarkistaa.
Toisaalta "Kaukainen kosketus" oli mielenkiintoinen kokonaisuus - vaikka valokuvataide on mielestäni haastava taidemuoto, ja vaikka mitään varsinaisia ahaa-elämyksiä ei tullutkaan, se oli silti tutustumisen arvoinen, ja alleviivasi ainakin kuvien voimaa tarinankerronnassa. Ajatus kuvata Mänttää kymmenen päivän ajan johti hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin - joista jotkut menivät minulta täysin ohi, toiset taas liikuttivat syvästikin. Ja Roger Ballenin rintamamiestaloinstallaatiosta saattaisi jopa nähdä unta - ei tosin välttämättä kovin ruusuista sellaista.
Muut nykytaiteen näyttelyt eivät puhutelleet minua ollenkaan samalla tavalla - joskin oli jännittävää käydä läpi "Toisten taidetta"-kokonaisuus; museon verkkosivuja lainatakseni "Outsider-taiteilijat ovat itseoppineita, taidemaailman instituutioiden
ulkopuolella työskenteleviä ihmisiä, jotka joskus elävät maailmasta
eristäytyneinä tai eristettyinä. Heidän joukkonsa muodostuu hyvin
erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä. Yhteistä heille on
tarve ilmaista itseään taidetta tekemällä." Lopputulokset vaihtelivat liki nerokkaasta lähinnä noloon - mutta taas kerran taide/kauneus on katsojan silmässä, ja teosten terapeuttinen arvo oikeuttaa niiden olemassaolon täysin.
Perinteisemmän taiteen puolella "Malli ja hullu kuvailija" oli onnistunut yritys valaista klassisia taideteoksiamme tarinankerronnan (taas kerran!) ja nimenomaan erilaisen kertojanäkökulman kautta. Eikä esim. Hugo Simbergin töitä koskaan voi katsella liikaa.
Ja yhteenvetona Mänttä on aina käynnin arvoinen paikka - tällä kertaa jätimme siis kuvataideviikkojen näyttelyn Pekilossa väliin, samoin lounaan "vakiopaikassamme" veturitalleilla, mutta jos haluaa venyttää vierailunsa kokopäiväiseksi, nekin sopivat kokonaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti