Minulla on tähän mennessä lukemani perusteella hieman kaksijakoinen suhde Mario Vargas Llosan tuotantoon - jotkut hänen kirjoistaan ovat loistavien tarinoiden ja säkenöivän kielen yhdistelmiä, toiset taas tuntuvat päämäärättömältä jaarittelulta. Tosin raja näiden kahden välillä saattaa joskus olla aika häilyvä. Keltin uni ilmestyi kirjahyllyyni jo viime vuonna, ja tulin sitä jossain vaiheessa jo aloittaneeksikin, mutta jostakin syystä jäin noin viiteenkymmeneen sivuun, ja mieleen jäi kuva Vargas Llosan jaarittelevammasta puolesta. Nyt sitten tartuin siihen uudestaan, ja vaikka alku nytkin oli hieman takelteleva, luin 500-sivuisen teoksen toisen puoliskon yhdeltä istumalta, ja olen aika vakuuttunut.
Mitä sitten tapahtui? No, tämä kirja kertoo Roger Casementista, irlantilaisesta vapaustaistelijasta joka ensin kunnostautui alkuasukkaiden puolustajana Belgian Kongossa ja Amazonin alkulähteillä, ja joka sittemmin saavutti kuuluisuutta Irlannin vapauden esitaistelijana - ja hirtettiin Isossa-Britanniassa ystäviensä hylkäämänä maanpetturina ja halveksittuna homoseksuaalina. Vargas Llosa kertoo siis romaanin keinon tarinan miehestä, joka vaikutti historian kulkuun monellakin tavalla, ja joka vieläkin jakaa mielipiteitä.
Samalla hän rakentaa samaa kirjallista traditiota, johon viime talvesta lähtien uppouduin myös Ken Follettin ja Jan Guilloun 1900-lukua kuvaavien kirjasarjojen kautta - mutta onnistuu näistä kahdesta poiketen tekemään sen tavalla, joka yhdistää historialliset draaman kaaret uskottaviin henkilöhahmoihin. Välillä täytyy näköjään katsoa sivusta nähdäkseen selvemmin. Pakko on tietysti todeta, että näiden kolmen herran taustat ovat erilaiset, mutta vaikka myös Follett ja Guillou osaavat rakentaa isoja linjoja, ei ole sattumaa että juuri Mario Vargas Llosa on joukon nobelisti.
Vargas Llosan kerrontatyyli pohjustuu enemmänkin selostukseen kuin dialogiin, ja paikka paikoin teksti muistuttaa melkein asiatekstiä, mutta dialogit ja Casementin mielen liikkeet hän kuvaa luontevasti ja osuvasti. Vaikka tarinasta ei puutu dramaattisia kohtia ja kohtauksia, ne esitetään kiihkottomasti ja alleviivaamatta - jonkun mielestä ehkä kuivasti, mutta minusta siten, että sain itse rakentaa mielikuvat tapahtumien vyörystä. Paikoitellen teksti on hieman koukeroista - mutta olen ollut huomaavinani saman asian joidenkin toistenkin espanjasta käännettyjen tekstien kanssa. Sattumaa vai alkukielen vaikutusta? Mene ja tiedä.
Tämä kuuluu siis minun mielestäni Mario Vargas Llosan onnistumisiin - mieleen tulee lähinnä toinen historiallisia tapahtumia laajemmin kuvaava teos, "Vuohen juhla" - ja itse asiassa nyt voisi olla tilaisuus tarttua myös johonkin niistä hänen kirjoistaan, jotka olen aikaisemmin luokitellut jaarittelupuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti