Luettua: Larry McMurtry ja lukuromaanin salat

Jostakin syystä minua ovat aina kiehtoneet amerikkalaista elämänmenoa havainnoivat kertojat – varsinkin jos tarinan kaari on pitkä ja paletti leveä. Tämä mielenkiintoni on varmaan alkanut jo jostain Mark Twainista aikoinaan, ja viime vuosina se on johtanut minut mm. Richard Fordin, Richard Russon, Tom Wolfen ja etenkin Larry McMurtryn tuotannon kimppuun. Viimeksimainittu onkin ollut tuottelias – pian puoli vuosisataa jatkunut ura on tuottanut kymmeniä romaaneja, joista monet muodostavat temaattisia kokonaisuuksia tai sarjoja, jotka seuraavat esim. yhden henkilön, perheen tai ryhmän vaiheita jopa useamman sukupolven ajan.

Yksi hänen lempiaiheistaan on villi länsi ja erilaiset ihmiskohtalot sen valtaamisen yhteydessä, ja nimenomaan se on tausta myös ”The Berrybender Narratives”-sarjalle, neliosaiselle tarinalle jonka ensimmäisen osan, ”The Sin Killer”, luin jo viime vuonna, ja jonka kakkos- ja kolmososat, ”The Wandering Hill” ja ”By Sorrow´s River”, sain käsiini kesän kynnyksellä. Nelososa, ”Folly And Glory”, puuttuu vielä, mutta sattuneesta syystä se on nyt hankintalistani kärjessä.

Kirjat seuraavat englantilaisen aatelisperheen, Berrybenderien, metsästysmatkaa läpi Keskilännen 1830-luvulla – ökyrikas ja lähes mielenvikainen isä haluaa ampua puhveleita (ja kaikkea muuta liikkuvaa), ja mukana on tietenkin vaimo, neljä tytärtä, yksi poika ja palvelusväkeä sellististä asemestariin. Tarinassa vilahtelevat myös erilaiset lännenhahmot, metsästäjistä ja tiedustelijoista intiaaneihin, sotilaisiin ja onnenonkijoihin – yhteistä heillä on oikeastaan vain elämänkohtaloiden värikkyys. Pitänee myös mainita, että McMurtry varmaan tekee jonkinlaisen ennätyksen siinä, kuinka monta romaanihenkilöä hän onnistuu päästämään päiviltä, vaikka kyseessä ei ole sotaromaani.

Varsinainen päähenkilö om lordi Berrybenderin vanhin tytär Tasmin, jonka muuttuminen koppanvasta aatelisneidosta suvun matroonaksi tietyllä tavalla kantaa koko tarinaa. Hän liittyy saumattomasti McMurtryn yhden tavaramerkin, vahvojen naishahmojen, jatkumoon – en tiedä, miten naispuoliset lukijat suhtautuvat hänen luonnehdintoihinsa, mutta ainakin ne ovat viihdyttävää luettavaa. Sukupuolten väliset kulttuuri- ja luonne-erot ovat muutenkin hänen tekstinsä keskipisteessä, ja antavat aihetta sekä nauruun että pohdiskeluun.

Luettuani nyt siis kolme neljäsosaa kokonaisuudesta minuun iski myös epäilys siitä, että nämä ovatkin ns. lukuromaaneja. Tyyli on värikäs mutta lakoninen – esimerkiksi yllämainitut kuolemantapaukset hän kuvaa hyvinkin kiihkottomasti ja välillä jopa riemastuttavasti. Teksti etenee kuin itsestään, ja käänteet ovat välillä hyvinkin odottamattomia. Kaiken lisäksi nämä teokset ovat sikälikin selvä kokonaisuus, että ne loppuvat selviin cliffhangereihin. Se viimeinen osa pitää kyllä kaivaa jostakin esille.