En sitten jaksanutkaan odottaa ensi kesää ja nidottua versiota, vaan hankin itselleni melkein suoraan painosta Harry Turtledoven vaihtoehtoisen toisen maailmansodan eli War That Came Early-sarjan kuudennen ja viimeisen osan, Last Ordersin. Lähtökohta oli siis, että Chamberlain ja kumppanit eivät luovuttaneetkaan Tsekkoslovakiaa Hitlerille, ja niin toinen maailmansota syttyi jo vuonna 1938, jolloin Saksan sotakoneisto oli vielä vaiheessa - joskin länsivallat nukkuivat niinkuin seuraavanakin vuonna. Ero todellisuuteen ei siis ole hirveän suuri, ainakaan hänen muihin teoksiinsa verratten, mutta toisaalta se tekee lähtökohdista periaatteessa mielenkiintoisemmat.
Tämä sarja oli rakennettu samalla tavalla kuin hänen magnum opuksensa Timeline 191-sarja, eli tarina kerrotaan rykelmänä henkilökohtaloita, jotka tavalla tai toisella kattavat niin historian kääntökohdat kuin esim. taistelutantereiden todellisuuden. Ajatus on hyvä, mutta käytännössä sarjan loppua kohden kokonaiskuva sirpaloitui liikaa. Henkilöt sinänsä oli valittu hyvin, ja heidän tarinansa olivat mielenkiintoisia, mutta sarjan edetessä Turtledove käytti yhä enemmän tilaa toistoihin - eikä vain lukijoiden muistin virkistämiseksi. Jossakin vaiheessa alkoi tuntumaan siltä, kuin kirjan tärkein tehtävä olisi kertoa miten ahdas luukku panssarivaunun sisus onkaan.
Turtledoven kirjoitustahdilla - vähintään pari tiiliskiveä vuodessa ja antologiat päälle - voisi tietysti kuvitella, ettei tekstin hiomiselle tai toimittamiselle jää hirveän paljoa aikaa. Samaten olen tekstistä tulkitsevani, ettei hahmojen kehittymiselle tarinan aikana ole uhrattu hirveästi aikaa - ja luultavasti ihmiset, jotka elävät viisi kuusi vuotta parasta aikaansa sodan melskeissä, jotenkin muuttuvat matkan aikana. Ylipäätänsä päällimäiseksi vaikutelmaksi jäi, että itse lähtökohdan keksimisen jälkeen Turtledove on vain kirjoittanut miettimättä sen enempää. Harmi sinänsä, sillä tiivistämällä, hieman hallitummalla otteella tästä kirjasta ja sarjasta olisi voinut saada todella mielenkiintoisen.
Mikko-Pekka Heikkinen on toista maata - tämä debyyttikirjailija on teoksellaan Terveisiä Kutturasta piirtänyt kuvan siitä, mitä tapahtuu kun pohjoinen Suomi on ensin kyllästynyt etelän harjoittamaan riistoon ja syrjäseutujen näivettämiseen, julistautunut itsenäiseksi ja sen jälkeen vielä aloittanut sotatoimet.
Skaala on pienempi, tämä tarina ei pyri realismiin vaan siinä on selvästi myös absurdeja piirteitä - mutta toteuttamistapa on samantyylinen; tarina kerrotaan vuorotellen muutaman eri henkilön näkökulmasta - ja taustoittamisen Heikkinen hoitaa lehtijuttujen kautta; ei aina toimiva ratkaisu mutta tällä kertaa ihan paikallaan. Tarina sijoittuu jonkinlaiseen (lähi)tulevaisuuteen, ja sen takaa löytyvä perspektiivi on selvästi enemmän yhteiskunnallinen kuin esim. historioitsija Turtledoven käyttämä.
Heikkisen vahvuus on hänen mielenkiintoinen henkilögalleriansa - molempien osapuolten (anti)sankarit ovat järjestään epätäydellisiä mutta samalla sympatiaa herättäviä, ja huomasin seuraavani heidän kohtaloitaan miltei henkeäni pidätellen. Tarina etenee ripeästi, ja dialogi on luontevaa. Lopputuloksena on hallittu, äyräissään pysyvä kokonaisuus, joka epärealistisista piirteistään huolimatta on niin hyvin ankkuroitu tämän päivän ongelmiin ja haasteisiin, että huomaan jääneeni miettimään sen herättämiä kysymyksiä myös lukemisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti