Polveni ja minä

Niinkuin viime postauksessani totesin, nyt on vuorossa jotakin aivan muuta - mutta ennenkuin pääsen nauttimaan pikku sairaslomastani, on tämä polvileikkaus hoidettava pois alta. Tähän mennessä tapahtunutta: 1980 hajosi nuoren miehen polvi voimistelutunnilla - pesäpallon pelaaminen puukengissä EI ole hyvä ajatus - jonka jälkeen mies vanheni, tunsi silloin tällöin jotain oireita mutta eleli pääpiirteittäin tyytyväisenä kunnes selkä teki tenän kesällä 2013. Sen jälkeen ensin fysioterapeutti ja sitten ortopedi kertoi minulle tekonivelen olevan ainoa järkevä askel, ja tässä sitä nyt ollaan.

Koska minulla ei ole hirveän palkon kokemuksia hoitoprosessin etenemisestä ennen tätä, en osaa sanoa ovatko Coxan prosessit muita tarkemmin mietittyjä, mutta niiden huomassa on ollut turvallista edetä joskin välillä on sattunut pikku mutkia matkaan, kuten esim kotikunnan vaihtaminen kesken prosessin - mutta niihin voin palata joskus toiste. Sen sijaan täytyy myöntää, että olin etukäteismateriaalin sekä hoitohenkilökunnan ja muiden nivelpotilaiden viestien perusteella odottanut hieman rankempia kokemuksia kuin mitä tämä tähän mennessä on ollut.

Eli eilen aamulla olin paikalla seitsemältä, ja erinäisten valmistelujen jälkeen "veitsen alla" jo ennen yhdeksää. Aamupäivän aikana havahduin heräämössä, joskin taisin kyllä olla hereillä ainakin osittain jo leikkaussalin puolella. Ja jo hyvissä ajoin ennen iltapalaa olin jo osastolla. Välillä kyllä sattui - mutta ei läheskään niinkuin olin odottanut - eikä pahoinvointikaan päässyt pilaamaan oloani kuin yhden lyhyen hetken verran.

Tänään olen sitten kävellyt uudella polvellani ensimmäiset kerrat, ja vaikka jälkivuotoa tuli sen verran että verta riitti käytävän lattioita myöten, oli tärkein pointti se miten kevyesti askel sentään nousi. Toinen - ja vielä suurempi - ilonaihe on todeta, että pystyn painamaan koipeni suoremmaksi kuin kertaakaan viimeiseen kolmannesvuosisataan. Se ei tietenkään tarkoita, että olisin nyt terve, ja varmaan jotakin takapakkiakin on vielä edessä - mutta onnistumisen avaimet ovat käsittääkseni nyt täysin omissa käsissäni.