Mitä ilmeisimmin elämä on voittamassa, tai ainakin vähitellen normalisoitumassa, koska viimeksi purkamani turhautuminen on vaihtunut tuskastumiseen siitä, että aika kuluu niin nopeaan eikä kaikkea hauskaa ehdi harrastaa niin paljon kuin mieli tekisi. Päivästä tunti menee tehojumppaan, toinen korkoineen kävelyretkeilyyn, mutta loppuajan käytölle on ilmentynyt melkein liikaa vaihtoehtoja. On kirjoittamista - fiktiota ja faktaa - ja lukemista. On itse asiassa myös pohdintaa siitä, mitä aion isona tehdä.
Etusijalla on tällä hetkellä kirjallinen työ. Joka ilmiselvästi vaatii tiettyä käynnistelyä - ja huomaan myös fiktion puolella, että teksti on tuskan takana vaikka sen tuottaminen onkin hauskaa. Vähemmän hauskaa on sinänsä huomata, että vanhat tekeleet eivät oikein kestä kriittistä tarkastelua - mutta toisaalta on parempi keksiä se nyt kuin sitten kun yritän ylittää julkaisukynnystä. Ja potkiakseni itseäni vauhtiin, olen ilmoittautunut kevääksi dekkarinkirjoittajakoulutukseen. Jännittää...
Faktan puolella on tarkoitus hahmottaa mahdollista tutkimussuunnitelmaa sitten kun tämä dekkarihanke on jonkinlaisessa välikuosissa - ja olen myös luvannut itselleni, että tutkimuspohdinnastakin on jotakin kättä pitempää näytettävänä ennenkuin tämä loma on ohi. Jos en sitä nyt saa aikaiseksi, niin sitten en varmaan ikinä - mutta kyllä tässäkin asiassa tuntuu siltä, että ajatus on ainakin syytä ajatella valmiiksi ja validoida ulkoisesti, ennenkuin olen valmis arkistoimaan sen lopullisesti.
Näitä pohtiessa onkin aika kulunut aika rattoisasti - eikä ulkopuolisia ihmiskontakteja oikein ole ehtinyt kaivatakaan. Päinvastoin oma perhe riittää enemmän kuin hyvin. Yhtä en vain oikein ymmärrä - miten ihmeessä olen ennen ehtinyt käydä töissä? Ja miten tulen ehtimään sinne, kun tämä sairasloma vähitellen loppuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti