Minulla ja dekkarilla on ollut pikku kriisinpoikanen - moni vanha suosikki on tuntunut menettäneen otteensa, uusia suosikkeja ei ole oikein löytynyt - paitsi sellaisia, jotka jotenkin menevät vauhdikkuudessaan ja verisyydessään aika lailla epäuskottavan puolelle. Kaiken kukkuraksi äkilliset ja ennenaikaiset kuolemat ovat lukuelämyksien kohteina välillä tuntuneet vääriltä. Luettuani Anne Holtin viimeisimmän kirjan ehdin jo päättää, etten enää lue yhtään hänen kirjaansa enkä vähään aikaan dekkareitakaan.
Mutta nyt on taas toivoa - ja yksi syy on viime vuonna debytoinut Kati Hiekkapelto, jonka teos Kolibri ensinnäkin onnistuu luomaan mielenkiintoisen ja uskottavan henkilögallerian - poliiseista ja etenkin Anna Feketestä lähtien - jossa kaikilla on huolensa ja puolensa, niin hyvät kuin huonot. Toiseksi siinä on mielenkiintoinen tarina, jossa periaatteessa vaikeitakin asioita käsitellään tavalla jota kestää lukea ahdistumatta, ilman että niitä vähätellään. Eikä tämä kirja tuomitse, vaan tuo ongelmat esille ja antaa lukijan itse päättää.
Kolmas ilonaihe on ikäänkuin itsestään eteenpäin vievä kerronta - vertailukohtana tuli ensin mieleen Eppu Nuotion Pii Marin-saja, mutta siinä kun Nuotion teksti joskus laukkaa niin, että lukijalta loppuu happi, on Hiekkapellon esitys kuitenkin jotenkin ilmava. Kaiken lisäksi tarina on uskottava. Tämä on todella suositeltava kirja - ja kun vielä olen sen lukemisessa sen verran jälkijunassa, että kakkonenkin on jo kaupoissa, on tiedossa lisää namia.
Pääsiäisen lukulistalla oli sitten se kakkonen, Suojattomat - ja ilokseni voin todeta sen lunastavan esikoisteoksen antamat lupaukset. Itse asiassa tarina on tällä kertaa uskottavampi - ei edellinenkään täysin tuulesta temmattu ollut, mutta tämä toimii paremmin - ja ennen kaikkea henkilöhahmojen syventäminen jatkuu tavalla, joka jaksaa kiinnostaa eikä varasta kaikkea huomiota. Joitakin sivuhuomautuksia voisi tietysti tehdä, mutta jätän ne suositusteni kera jokaisen itse tehtäviksi. Itse jään odottamaan sarjan kolmatta teosta.
VastaaPoista