Torstaina suljin työpaikkani oven takanani, ja seuraavan kerran olen menossa sinne joskus marraskuussa. Kyseessä ei ole loma (paitsi eilen ja maanantaina), vaan tiistaina tehtävä polvileikkaus ja sitä seuraava sairausloma. Itse leikkaus ja sen jälkeinen kuntoutuminen ovat sinänsä prosessi jota odotan tietyllä jännityksellä, ja johon on varmaan syytä vielä palata - mutta tällainen noin 6-8 viikon ajanjakso muualla kuin töissä on kokemus jota myös odotan suurella mielenkiinnolla.
Jos noin muuten vain saisin kaksi kuukautta ylimääräistä vapaata töistä, sille olisi helppo löytää sisältöä. Kakkoskodissamme Kaskisissa on kaikenlaista pikku puuhaa jos vain osaa ja viitsii, kauan pyörittelemäni aikomus ryhtyä tutkijaksi vaatisi käynnistämisaikaa, kirjan käsikirjoitus ja muut kaunokirjalliset hankkeet ovat pahasti vaiheessa, ja lukemattomia kirjoja on juuri melkein lukemattomia. Kaiken tämän välissä voisi vaikka kuntoilla tai harrastaa kotimaanmatkailua, jos energiaa ja rahaa löytyy.
Tosiasiassa taitaa olla varminta olla lataamatta tuohon aikaan liikaa ylimääräisiä odotuksia, koska minulle ilmoitettiin sairaalasta kohtuullisen yksiselitteisesti, että minun tehtäväni tuona ajanjaksona on kuntouttaa polveani - piste. Sen lisäksi tekonivelen sopeutumisprosessi mitä ilmeisimmin on aika tuskallinen, joten voi olla ettei paljoon muuhun edes ole energiaa.
Aika näyttää - mutta mielenkiintoista (ja hieman arveluttavaa) oli toissailtana huomata, miten huojentunut oloni oli, kun olin päässyt kotiin ja vielä sähköpostitse hoitanut pari pikku rästihommaa, joiden jättäminen työtovereille olisi teettänyt heillä kohtuuttomasti lisätyötä. Aina viime vuosiin asti minusta on ollut mukavaa mennä töihin, ja tulos on ollut monella tapaa palkitsevaa, mutta parin viime vuoden aikana tunne on muuttunut. Tällä hetkellä tuntuu oikein hyvältä tietää, että lähimpien kuukausien aikana tiedossa on vaihteeksi jotain muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti