Pidän kirjoista jotka saavat minut hymyilemään, tai peräti nauramaan ääneen. Pidän myös kirjoista, jotka liikuttavat minua - joskin olen vanhemmiten tullut niin hellämieliseksi, että liikutuksen aiheita pitää hieman säännöstellä. Ja kaikkein eniten pidän sellaisista kirjoista, jotka pistävät minut ajattelemaan asioita, ehkä jopa joltain toiselta kantilta kuin ennen. Joskus harvoin eteen sattuu kirja, joka onnistuu yhdistämään nämä kolme ominaisuutta. Fredrik Backmanin "Mies joka rakasti järjestystä" ("En man som heter Ove") on sellainen kirja.
Tarina on ovelasti rakennettu - jokainen, joka on asunut taloyhtiössä tai vaikkapa toiminut yhdistyksessä, tunnistaa nämä Ovet. He ovat pahimmillaan todella raivostuttavia tyyppejä, jotka ties minkä pikkuseikan perusteella estävät jouhevan elämisen ja olemisen, ja joilla ei vaikuta olevan mitään muuta elämänsisältöä kuin ympäristön kiusaamisen. Backman kuljettaa lukijaa todella ovelasti eteenpäin - takautumat, jotka selittävät miksi Ovesta tuli sellainen kun hän on, vuorottelevat yhä moninaisemman tapahtumien vyöryn kanssa lopputulokseen, josta muodostuu eräänlainen ihmisiksi olemisen puolustuspuhe tai jopa ohjelmajulistus.
En tiedä, miten tätä kirjaa sen kummemmin vielä ruotisin ilman, että sorrun juonipaljastuksiin - toteanpahan vain, että Backman oikeastaan nostaa peilin lukijan eteen ja kysyy, minkälainen jokainen ihminen oikeastaan on - kohteletko sinä lähimmäistäsi niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan? Ja sen lisäksi kehotan kaikkia lukemaan tämän hauskan, vakavan, haikean ja tärkeän kirjan. Voit lukea sen pelkästään viihteenä - hyvänä sellaisena, mutta parhaimmillaan sen lukeminen saattaa vaikuttaa ajatteluusi ja toimintaasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti