Suurimman osan elämääni takkatuli (muusta avotulesta puhumattakaan) on ollut kovin satunnainen mauste - useimmissa kotisosoitteissa ei ole ollut takkaa, niinkuin ei myöskään esim. nuoruusvuosieni "kesäpaikassa" - joten se ei ole päässyt aiheuttamaan esim. riippuvuutta. Samalla omat tulentekotaitoni ovat aivan viime aikoihin asti armottomasti paljastaneet sen, etten ole ikinä harrastanut partiota tai muuta vastaavaa.
Kaikki tämä muuttui puolitoista vuotta sitten, kun hankimme nykyisen kakkosasuntomme ja sen mukana osittaisen puulämmityksen. Ensinnäkin olen oppinut aika paljon tulen tekemiseen liittyviä taitoja, mutta ennen kaikkea takkatulen terapeuttinen merkitys on käynyt minulle hyvin selväksi. Jos työt painavat päälle, päivänvaloa ei näe kuin toimiston ikkunassa, ja sää on kuin henkilökohtainen loukkaus, on sekä tulen tekeminen että sitten siihen tuijottaminen teemukin, viini- tai viskilasin kanssa eräänlainen henkilökohtainen sielunmessu.
Tietenkin avotulella on myös ihan fyysisesti lämmittävä vaikutus, mutta meidän sohlo takkamme sopii kyllä lähinnä visuaaliseen lämmittelemiseen. Se on tosin aika rumakin, mutta ajan mittaan vaihtanemme sen hieman lämpötaloudellisempaan malliin. Sen lisäksi tarkoitus on kyllä voida järjestää elämäntapaakin niin, ettei takan sytyttämisen tärkein motiivi olisi työstressin purkaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti