Pimeä syksy, stressaava työ ja somen ja teksti-TV:n houkutukset ovat viime viikkoina syöneet lukuharrastustani, mutta tänä viikonloppuna sain - samalla kansallista lukuhetkeä viettäen - luettua yhden pitkään aikaan eniten odottamistani kirjoista, Jari Tervon viimeisimmän romaanin "Esikoinen", jossa tämä yksi suurista kirjailijasuosikeistani palaa Rovaniemelle ja samalla varhaisemman tuotantonsa teemoihin.
En oikein osaa luonnehtia kirjan sisältöä ilman spoileririskiä, joten tyydyn toteamaan että hän todella taitavasti asettautuu murrosiän kynnyksellä olevan lapsen asemaan, ja itse asiassa tuo perspektiivi on hieno tapa kuljettaa tarinaa vihjauksin ja kiertoilmaisuin - ainakin minä ahmijatyyppinä sain muutaman kerran pysähtyä ja solmia lankoja yhteen. Samaa aikaansai myös hänen kykynsä taitavasti käyttää sivujuonia joista ei ensin ihan heti osaa arvata miten ja missä kohtaa ne liittyvät tarinaan.
Toisaalta, vaikka itse juonikuvio menisikin ohitse (ehkä joku osa menikin), voi myös nauttia pelkästään ajankuvasta ja hellänkarheasti piirretyistä henkilöhahmoista - etenkin kertojaminän vanhemmat tuntuvat tarinan edetessä yhä enemmän kuin vanhoilta tutuilta. Jari Tervo on minua muutaman vuoden vanhempi, joten jotkut huomiot tuntuivat vierailta, mutta jonkun verran meillä on näköjään myös samantyylisiä muistoja 1970-luvun alkupuolen tapahtumista ja puheenaiheista.
Hyvä kirja, ja hyvä muistutus kaunokirjallisuuden merkityksestä kaamoksen ja väsymyksen karkoittajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti