Hankin Max Jakobssonin "Diplomaattien talvisodan" jo ihan alkuvuodesta kirja-alesta, mutta vasta kirjoittajan poismeno sai minut tarttumaan siihen - ja toteamaan, että sen klassikkostatus käsittääkseni on täysin ansaittu. Se kuvaa tapahtumaketjua ja aikakautta, joka on aika hyvin katettu sekä kirjallisuudessa yleensä että minun kirjahyllyssäni, mutta puolustaa silti paikkaansa hankintana - klassikkoja ei käsittääkseni koskaan voi olla hyllyssä liikaa.
Sen asiasisältö oli sinänsä minulle suurimmaksi osaksi tuttua, mutta toisaalta suurin osa lukemistani tuota aikaa luotaavista teoksista on kirjoitettu myöhemmin, ja tämä kirja kuuluu niiden lähdeluetteloihin. Ja vaikka asiasisällöstä olisi mitä mieltä tahansa, on mielestäni Jakobssonin esitystapa alan huippua. Ensinnäkin hän rakentaa loogisen tarinankaaren, joka koostuu nimenomaan talvisodan syiden ja siitä irtaantumisen prosessiin diplomaattien näkökulmasta - ja avaa siten sellaisen perspektiivin historiankirjoitukseen, joka yleis- ja sotahistoriallisissa teoksissa usein jää vähemmälle huomiolle, vaikka käsittääkseni onkin keskeisessä roolissa kokonaisuutta hahmotettaessa.
Ja toiseksikin - ja tämä on minusta vielä tärkeämpää - hänen esitystapansa ja kielenkäyttönsä miellyttävät minua suuresti; asiallisuudesta tippaakaan tinkimättä hän avaa sujuvasti ja vetävästi monimutkaisetkin asiayhteydet. Historiaa jonkun verran lukeneena tiedän, että esityksiä todellakin löytyy laidasta laitaan, siten että teksti pahimmassa tapauksessa on lukukelvotonta. Toisaalta olen havainnut myös, että asiapitoista tai jopa tieteellistä tekstiä aivan hyvin voi kirjoittaa myös tyylillisesti nautittavasti - ja tämähän tietenkin koskee kaikkea kirjoittamista, ei vain historiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti