Mikäpä olisi parempi tapa aloittaa vuosi kuin juuri päättyneen vuoden kohokohtien läpikäynti? Tässä siis lyhyesti muutamia listauksia siitä, mikä vuonna 2012 ilahdutti tätä hamsteria:
Vuoden parhaat levyt voidaan jakaa kahteen alalajiin; viime vuonna ilmestyneet ja sitten ne, jotka muuten vaan ilahduttivat minua eniten viime vuonna. Viime vuoden kolme parasta uutta levyä minun kirjoissani olivat Heikki Salon "Hiili", Robert Crayn "Nothin´ But Love" sekä Calexicon "Algiers". Lähemmät perustelut löytyvät täältä.
Vaikka nämä kolme, ja monet muutkin viime vuonna ilmestyneet levyt, olivat hyviä ellei loistaviakin, niin kuuntelin vielä enemmän ainakin Juha Tapion "Hyvä voittaa"-albumia, joka ilmestyi jo edellisvuonna mutta silloin ei oikein ehtinyt kunnolla kuunteluun, sekä Janiva Magnessin "What Love Will Do"-levyä, jonka taas olin liittänyt kokoelmiin jo pari vuotta sitten, mutta joka jostakin syystä eksyi soittimeen tämän tästä viime vuonnakin. Magnessin levyä olenkin jo ehtinyt kuvailla, kun taas Tapion kanssa pitää palata asiaan; lyhyt luonnehdinta voisi olla tämän olevan kokoelma loistavia lauluja jotka esitetään herkästi mutta jäntevästi, jonkinlaisella "etäisen stadionrockin" soundilla. Tekstit on muotoiltu etevästi niin, että tämän voisi käsittää jopa hengelliseksi levyksi, mutta ilman saarnoja - ei, ehkäpä kutsuisin niitä pikemminkin humanistisiksi.
Keikkoja ei tullut hirveästi harrastettua, mutta Kerkko Koskinen Kollektiivi Tampere-talossa oli kyllä tapaus; 70 henkeä lavalla, etunenässä maestro ja valloittava solistikolmikko, sekä äänimassa joka todella vyöryi kuulijoiden yli - ajoittain jopa liiankin voimakkaasti; miksiköhän tässä maassa on niin vaikea kuulla hyvää kotimaista liveääntä? Ja vaikka tiivistäminen onkin periaatteessa hyve, olisi ollut mukava kuulla enemmän materiaalia myös Kerkon aikaisemmasta tuotannosta.
Siinä kun KKK:ta oli odotettu jo kuukausikaupalla, oli toinen ahaaelämys, Posteljoona & Ystävät, täysin sattumanvarainen; olimme Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtumassa, ja lähdimme pois kesken Tuure Kilpeläisen keikan koska bändiä ei kuulunut kännisen yleisön mölyn seasta - ja jonkinlaisella sivulavalla joku soitti reggaeta täysin vastustamattomalla tavalla. Harmi kyllä keikka oli jo lopuillaan - hyvä jos kuulimme kolme biisiä - mutta sekin riitti nostamaan virneen suupieleen.
Vielä voi noteerata, että musiikinkulutukseni viime vuonna (viimeinkin) aika pitkälle siirtyi levysoittimesta tietokoneeseen, etupäässä Spotify Premium-palvelun myötä. Tämä ei ehkä vaikuta niin suurelta jutulta, mutta minun hamsterinluonteelleni levykokoelma on aina ollut se kaikkein suurin tyydytyksen kohde, ja yhtäkkiä huomaan "omistavani" monia uusia suosikkialbumeja vain virtuaalisesti - esim. yllämainituista Heikki Salon ja Robert Crayn levyt. Toisaalta olen hankkinut monta muuta sellaista levyä, joita olen ensin kuullut verkossa, joukossa myös sellaisia joista en muuten olisi ollut kiinnostunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti