Yksi minulle mieluisa "mansikkapaikkojen alalaji" ovat ruokaan ja juomaan liittyvät elämykset - ja kaikkein parhaita ovat ne, jotka tulevat eteen odottamatta; joskus vain sattuu osumaan paikkaan, jolle ei ollut mitään sen kummempia ennakko-odotuksia, ja sitten löytääkin itsensä kylläisenä ja onnellisena. Tietenkin on hienoa myös esim. vihdoinkin käydä jossain ravintolassa, jota on kuullut tai lukenut paljon hyvää, ja todeta sen pitävän paikkansa - mutta silloin kyseessä ei ole yllätys.
Viime vuonna söin ulkona harvemmin kuin aikaisemmin - ehkä sitä on vanhemmiten tullut laiskaksi, ja toisaalta gluteeniton ruokavalioni voi joskus asettua ruokaelämysten tielle - mutta joitakin mukavia yllätyksiä mahtui silti myös vuoteen 2012.
Mökkimatkallamme kesällä oli Jämsän kohdalla kolari ja ysitie oli poikki, joten kiersimme Jämsänkosken kautta ja bongasimme kosken partaalta kivan näköisen ravintolan, Vanhan Myllyn. Koska sää oli kelvollinen ja siellä oli sopivan näköinen terassi, päätimme kokeilla. Listalla oli aika monta hyvänoloista annosta, joista päädyin lammasmakkaraan ja lämpimään perunasalaattiin. Makkarat, jotka ilmeisesti olivat jonkinlaista lähituotantoa, olivat herkullisia, ja annos sopivan kokoinen - vei nälän muttei tuonut ähkyä. Jälkeenpäin minulle selvisi, että tämä ravintola on ollut mukana Jyrki Sukulan "kurjissa kuppiloissa" - siinä tapauksessa oletan, että satuimme paikalle tuunauksen jälkeen, koska muuten koko ohjelmakonsepti tuntuisi vielä turhemmalta kuin nyt...
Myöhemmin kesällä oli vuorossa Ahvenanmaa ja kummipojan rippijuhlat, ja pitkän viikonlopun aikana ehdimme mm. löytää mielenkiintoisia kirppareita ja käydä Stallhagenin panimoravintolassa Godbyn ulkopuolella. Keliaakikkonahan en juuri voi olutta juoda, ja kun kerran tiedustelin sähköpostitse panimolta oluiden gluteenipitoisuuksista, sain hyvin ylimalkaisen vastauksen - mutta nyt kiinnosti enemmän se, minkälaista syötävää siellä tarjoillaan. Listaa ei varsinaisesti ollut, mutta muutama ilmeisesti saatavuuden mukaan vaihteleva annos, joista paistettu kuha keitettyjen perunoiden ja voikastikkeen kera oli todella maukas ja hyvin tehty. Lammastakin olisi ollut tarjolla, mutta päätin kerrankin panostaa kalaan, enkä pettynyt. Itse ravintola on joko viehättävän rustiikkinen tai alkukantainen, miten sen nyt ottaa - ja tietysti suunniteltu lähinnä panimokierrosten jälkeiseen anniskeluun - mutta tunnelma oli mukava, ja panimon yhteydessä on myös pieni myymälä josta saa paitsi sitä kaljaa myös jonkun verran muita lähituotteita.
Kolmas mieleen jäänyt ruokapaikka sattui kohdalle kun etsimme palaveri/pikkujoulupaikkaa työporukalla; Oravaisissa vuoden 1808 taistelukentän laidalla, vanhassa sotilastorpassa toimiva Ädelbragd on elämys paitsi ruokansa myös toiminta-ajatuksensa johdosta. Torppa oli hyisenä joulukuun iltana suoraan sanoen kylmä - mutta niin se oli varmaan myös 200 vuotta sitten - mutta palvelu lämmintä ja innostunutta. Menyy, joka oli sovellettu 1800-luvun upseerien illallisista, oli monipuolinen ja todella maukas. Kokonaisena paistettua sisäfilettä, lämmintä pekonisalaattia, juuresmuusia, savulohta, paahdettuja juureksia, punajuuripannukakkua ja lisukkeita, jotka ajanmukaisesti nautittiin suloisessa sekamelskassa - oli hienoa huomata esim. miten loistava lisä omenasose on monessakin yhteydessä. Viinilistalla oli sekä punainen että valkoinen vaihtoehto - valitut vastaamaan mahdollisimman hyvin 1800-luvun alkupuolella tarjolla olleita juomia. Tarjoilu oli myös riittävää; viidentoista hengen seurue söi itsensä melkein tajuttomaksi, ja ruokaa jäi vielä ylikin. En tiedä, toimiiko Ädelbragd ainoastaan tilausravintolana, mutta voin kyllä suositella sitä jos vain mahdollisuus avautuu - eikä tämä juhlamenyy ollut ainoa mahdollisuus, vaan kevyempiäkin vaihtoehtoja on tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti