Vuoden 2013 kohokohtia: Musiikki

Aloitin tämän tekstin valmistelun selaamalla taaksepäin nähdäkseni, mitä kaikkea minulle musiikin saralla tapahtuikin vuonna 2013, ja lyhyenä yhteenvetona voin todeta sen olleen "sohvaperunan vuosi". Jo aikaisemmin olen todennut musiikinkuunteluni keskittyvän kotisohvaan, työpöydän ääreen tai autoon, kun taas livekokemukset vähenevät vuosi vuodelta - ja nyt ollaan niin pohjalla, ettei ole muuta tietä kuin ylöspäin. Vuonna 2013 en kokenut ensimmäistäkään elävään musiikkiin liittyvää ahaa-elämystä; vuoden "kohokohta" oli pikemminkin se, kun vanha suosikkini Dan Hylander esiintyi Uppsalassa Katalin-klubilla, ja minä pötkötin kadun toisella puolella hotellihuoneessa lukemassa hyvää kirjaa.

Tämä ei kylläkään ole mikään valitusvirsi; sosiaalisen median ja etenkin Spotifyn merkitys musiikinkuuntelussani on lisääntynyt, ja huomaan löytäneeni vuoden 2013 aikana enemmän uusia potentiaalisia suosikkeja kuin vuosikausiin, ja kaiken lisäksi muutamat vanhat tutut ovat palanneet soittolistalle. Sen lisäksi olen ostanut enemmän CD-levyjä kuin vuosiin, enimmäkseen juuri verkosta saamieni impulssien pohjalta. Ja kotisohvalta käsin totesin Vain elämää-kakkoskauden iskevän suoraan hermoon, ehkä koska artisteista puolet olivat suurimpia kotimaisia suosikkejani - ja sekä Juha Tapion että Pauli Hanhiniemen ja Kolmannen Naisen sattumoisin juuri syksyllä ilmestyneet uudet levyt kuuluivat vuoden parhaimmistoon :-)

Sattuneesta syystä on siis haastavampaa kuin esim. viime vuonna nostaa esiin viime vuoden parhaat uudet levyt, koska yhtäkään täysin ylivoimaista kokonaisuutta ei korviini osunut, mutta sen sijaan pitkä lista ns. ysin levyjä, joista hyvinkin voi muodostua tulevia kestosuosikkeja. Jos yksi kolahdus olisi yli muiden, se oli Topi Sahan loistava "Kolme veljee", joka biisi biisiltä kuunneltuna saattaa olla 2010-luvun kotimainen levy tähän asti. Hyvät biisit, loistavat akustispohjaiset mutta osuvasti sähköistetyt sovitukset, oivaltavat tekstit ja miellyttävä lauluääni tekevät tästä lätystä ykkösen - ja mukavaa on tietysti sekin, että onnistun löytämään uuden suosikin joka ei ole eläkeikäinen :-) Muita hyviä kotimaisia, Juha Tapion ja Kolmannen Naisen lisäksi, olivat mm. J Karjalaisen, Hanna Pakarisen ja Jonna Tervomaan uutuudet, mutta mitään niistä en vielä osaa nostaa muiden edelle.

Ulkomaanelävistä on vielä vaikeampaa sanoa mitään lopullista - mutta veteraaniosasto on vahvoilla; vuoden parhaimpia albumeja olivat Deep Purplen "Now What?", Paul McCartneyn "New" ja Richard Thompsonin "Electric", jotka kaikki olivat tekijöidensä taitoon ja kokemukseen perustuvia mutta silti myös tuoreelta kuulostavia kokonaisuuksia, ja ehkä kokemuksen myötä tullut tietty pakottomuus erotti ne massasta. Vuoden levyn tekijä oli hieman nuorempi - mutta silti viisikymppinen - Justin Currie, siis edesmenneen Del Amitrin nokkamies; hänen kolmas soololevynsä "Lower Reaches" on looginen jatke hänen aikaisempaan tuotantoonsa - sävykästä, hyvin laulettua ja sovitettua popmusiikkia jossa välillä kaikuu country, välillä folk, joskus soul. Currien musiikki voi ensi kuulemalla vaikuttaa hieman alavireiseltä ja hahmottomalta, mutta viimeistään kolmannella kuuntelukerralla sitä yleensä hyräilee lähes jokaista biisiä.

Uusista löydöistä pitää mainita Lilly Hiatt and the Dropped Ponies, joiden debyyttialbumi "Let Down" tekee vahvoilla lauluillaan ja tulkinnoillaan kunniaa isä-Johnin perinnölle, vaikka onkin astetta kantrimpaa kuin tämän tuotanto. Ehkäpä juuri tuo steel-kitaran uhka kuitenkin on pieni varaus - mutta jos Lilly pysyy valitsemallaan uralla, hänessä on kyllä ainesta suuren luokan tekijäksi. Muitakin lupaavia nimiä on tarttunut haaviin, mutta varsinaiset uudet suosikit tarvitsevat vielä lisäkuuntelua.

Kunnon levyhyllyn merkityksestä

Talvilomani neljännen päivän sarastaessa olen jo melkein saanut valmiiksi viimeisimmän hyvinvointiprojektini; 35 vuotta populaarimusiikin harrastamista ja levyjen keräilyä on pakattu laatikoihin ja siirretty hyllyineen tänne mansikkapaikkaamme - ja nyt meillä on salissamme kunnon stereo- ja levyhylly. Kytkin lisäksi stereooni talon mukana tulleet kaiuttimet, jotka jylisevät paremmin kuin omat sinänsä hyvät vanhat pikku kajarini, ja nyt voin nauttia täällä sekä analogisista että digitaalisista herkkupaloista noin 3.000 levyn valikoimasta.

Kantaessa, hyllyä kasatessa ja levyjä järjestäessä kuuntelin tietenkin aikani ratoksi musiikkia - mutta läppäriltäni, Spotifyn kautta tai ripatuilta levyiltä. Kieltämättä se on aika lailla vaivattomampi systeemi - siihen ei tarvita kuin se kone, nettiyhteys (ainakin joskus) ja tietenkin kaiuttimet - ja kieltämättä se on suurelta osin sivuuttanut tuon levykokoelmani päivittäisen kuuntelun välineenä; läppärihän kulkee mukana, samoin kuin terainen ulkoinen kovalevyni, jolle olen tallentanut jo lähes kaikki CD:ni varmuuden varalta. Ja sitä tarvitaan etenkin ykkösosoitteessamme, jossa nyt on "vain" yhteisistä ja vaimoni suosikeista koostuva ehkä sadan levyn peruskokoelma - mutta siellä on sattuneesta syystä vaikeampaa kuunnella musiikkia rauhassa kuin täällä, satunnaisesta luukuttamisesta puhumattakaan.

Vaikka Spotifyt ja muut tekevät uuden musiikin löytämisen vaivattomaksi, ja vaikka ne periaatteessa merkitsevät tiettyä vapautta esim. sisustamisen suhteen - koska puolta olohuonetta ei tarvitse uhrata sille levyhyllylle - on perinteisissä formaateissa sentään pari kunnon etua, jotka ainakin toistaiseksi pitävät minun toista jalkaani tukevasti "konservatiivien" leirissä;

Ensinnäkin yksittäisten nettipalvelujen sinänsä laaja musiikkitarjonta on harmillisen vajavaista monen suosikkiartistini kohdalla - ja minä haluan voida pitää koko kokoelmani yhdessä formaatissa. Kerran hankittu levy on ja pysyy - ainakin toistaiseksi, ja ainakin jos sitä käsittelee hellävaroen. Ja toiseksikin jokaisella levyllä on tarinansa - ainakin periaatteessa. Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa minun kokoelmistani on aikanaan hankittu Anttilan alehyllyistä, en tietenkään osaa sanoa jokaisen lätyn kohdalla tarkalleen juuri mistä ja koska se on mukaan tarttunut - mutta aika monen kohdalla kylläkin.

Ja loppujen lopuksi on tietenkin myönnettävä, että hamsteri minussa iloitsee siitä, että on kunnon varastot joihin turvautua kun ulkopuolinen tarjonta on uhattuna. Ei sitä koskaan tiedä koska netti pätkii (niin kauan kun se ei johdu sähkökatkosta...)