Viimeisen muutaman vuoden ajan olen huomannut dekkarinkulutuksessani lieviä muutoksia - ensinnäkin tietyn kyllästymisen, joka on merkinnyt sitä että olen lähinnä jatkanut vanhojen suosikkien seuraamista, ja toiseksikin hakeutumisen pois aikaisemmin ylipainotetusta englanninkielisestä tuotannosta - osittain kotimaisiin ja pohjoismaisiin kirjailijoihin, osittain muualta Euroopasta ja maailmasta tuleviin nimiin (joita tosin vajavaisen lielitaitoni vuoksi olen lukenut lähinnä englanniksi).
Siksi en osaakaan oikein selittää, miksi taannoin tartuin kirjakaupan alehyllyssä tähän kirjaan, ja vielä päätin ostaa sen. Se on alkujaan englanninkielinen, eikä sen takakannen kuvaus ollut mitenkään poikkeuksellinen. Lähinnä voin esittää kaksi syytä; ensinnäkin se sijoittui Irlantiin (tarkkaan ottaen tasavallan ja Pohjois-Irlannin rajamaille), ja toiseksi sen oli suomeksi julkaissut Blue Moon, kustantamo jonka julkaisulista on minusta huomattavan korkeatasoinen - Arnaldur Indridason ja Kjell Eriksson ovat suurimpia suosikkejani, ja talon muutkin kirjailijat ovat hyviä.
Ja jostakin syystä tämä kirja miellytti minua aika paljonkin. Juoni sisältää tukun genren kliseitä - rikostutkijan yksityiselämä ei aina mene putkeen, tutkintakin taapertaa välillä hitaasti, ja pahuus uhkaa myös tutkijan lähimmäisiä - mutta samalla se kyllä etenee jouhevasti, siten että jännitys kasvaa hienovaraisin keinoin, ja sekä hyvät että pahat hahmot ovat hyvin piirrettyjä. Juonesta ei taaskaan sen enempää, etten vahingossa paljasta mitään.
McGillowayn kerronta on "ajatonta" sikäli, että se voisi olla 70-lukua tai tätä päivää (tapahtumat sijoittuvat pääosin vuosien 2002-03 vaihteeseen). Elämä Irlannin rajaseudulla ei välttämättä ole kovin ruusuista, mikä sinänsä vastaa ennakko-odotuksiani, ja se maalataan aika pienin pensselinvedoin. Itse asiassa tämä voisi olla pohjoismainen kirja kerrontansa ja tematiikkansa vuoksi - mutta toisaalta pohjoismainen dekkarimalli on aika paljon velkaa genren brittiläisille konkareille. Tämä on siis tavallaan peruskamaa, mutta varsinkin näin pikku tauon jälkeen oikein miellyttävä elämys, joka rohkaisee minua palaamaan taas myös brittidekkarien pariin.
Kaiken lisäksi tämä oli kokonaisen sarjan avaus - mikä sinänsä ei ole välttämättä laadun tae, mutta saattaa helpottaa siinä vaiheessa, kun etsii kohtuulisen takuuvarmaa lukuelämystä. Viiden osan jälkeen McGilloway vaikuttaa siirtyneen toisen sarjan kirjoittamiseen, joten kaiken lisäksi vaara sen venymisestä ohi tarinnan kiinnostavuuden lakipisteen lienee aika pieni. Toisaalta sarjasta on suomennettu vain kaksi ensimmäistä osaa, joten ilmeisesti tätä elämystä ei ole löytänyt tarpeeksi moni lukija. Se on harmi sinänsä - mutta siihen teemaan palaan myöhemmin.
Brian McGilloway: "Rajamailla" ("Borderlands", suom. Risto Raitio, Blue Moon 2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti