Talvilomani neljännen päivän sarastaessa olen jo melkein saanut valmiiksi viimeisimmän hyvinvointiprojektini; 35 vuotta populaarimusiikin harrastamista ja levyjen keräilyä on pakattu laatikoihin ja siirretty hyllyineen tänne mansikkapaikkaamme - ja nyt meillä on salissamme kunnon stereo- ja levyhylly. Kytkin lisäksi stereooni talon mukana tulleet kaiuttimet, jotka jylisevät paremmin kuin omat sinänsä hyvät vanhat pikku kajarini, ja nyt voin nauttia täällä sekä analogisista että digitaalisista herkkupaloista noin 3.000 levyn valikoimasta.
Kantaessa, hyllyä kasatessa ja levyjä järjestäessä kuuntelin tietenkin aikani ratoksi musiikkia - mutta läppäriltäni, Spotifyn kautta tai ripatuilta levyiltä. Kieltämättä se on aika lailla vaivattomampi systeemi - siihen ei tarvita kuin se kone, nettiyhteys (ainakin joskus) ja tietenkin kaiuttimet - ja kieltämättä se on suurelta osin sivuuttanut tuon levykokoelmani päivittäisen kuuntelun välineenä; läppärihän kulkee mukana, samoin kuin terainen ulkoinen kovalevyni, jolle olen tallentanut jo lähes kaikki CD:ni varmuuden varalta. Ja sitä tarvitaan etenkin ykkösosoitteessamme, jossa nyt on "vain" yhteisistä ja vaimoni suosikeista koostuva ehkä sadan levyn peruskokoelma - mutta siellä on sattuneesta syystä vaikeampaa kuunnella musiikkia rauhassa kuin täällä, satunnaisesta luukuttamisesta puhumattakaan.
Vaikka Spotifyt ja muut tekevät uuden musiikin löytämisen vaivattomaksi, ja vaikka ne periaatteessa merkitsevät tiettyä vapautta esim. sisustamisen suhteen - koska puolta olohuonetta ei tarvitse uhrata sille levyhyllylle - on perinteisissä formaateissa sentään pari kunnon etua, jotka ainakin toistaiseksi pitävät minun toista jalkaani tukevasti "konservatiivien" leirissä;
Ensinnäkin yksittäisten nettipalvelujen sinänsä laaja musiikkitarjonta on harmillisen vajavaista monen suosikkiartistini kohdalla - ja minä haluan voida pitää koko kokoelmani yhdessä formaatissa. Kerran hankittu levy on ja pysyy - ainakin toistaiseksi, ja ainakin jos sitä käsittelee hellävaroen. Ja toiseksikin jokaisella levyllä on tarinansa - ainakin periaatteessa. Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa minun kokoelmistani on aikanaan hankittu Anttilan alehyllyistä, en tietenkään osaa sanoa jokaisen lätyn kohdalla tarkalleen juuri mistä ja koska se on mukaan tarttunut - mutta aika monen kohdalla kylläkin.
Ja loppujen lopuksi on tietenkin myönnettävä, että hamsteri minussa iloitsee siitä, että on kunnon varastot joihin turvautua kun ulkopuolinen tarjonta on uhattuna. Ei sitä koskaan tiedä koska netti pätkii (niin kauan kun se ei johdu sähkökatkosta...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti