Olen sen tainnut sanoa aikaisemminkin, mutta sanottakoon vielä kerran; olen katsantokannasta riippuen joko kohtuullisen kriittinen ja asiantunteva kevyen musiikin harrastaja, tai sitten henkiseltä tasoltani teini-ikään jämähtänyt laiskiainen - mutta kummastakin näkökulmasta hyvä poplevy on minulle mieluisampi kokemus kuin vaikkapa sinfonia. Ja tämä syksy tarjoaa ainakin kotimaisen populaarimusiikin harrastajalle makeaa mahan täydeltä.
Parin viime kuukauden sisään päivänvalon ovat nähneet uudet albumit ainakin Jonna Tervomaalta, Hanna Pakariselta, Vuokko Hovatalta ja Jenni Vartiaiselta - ja tulossa ovat vielä esim. Maaritin ja Juha Tapion uutuudet. Muitakin on tullut/tulossa, mutta juuri näitä yhdistää se, että tiedän aikaisempien makumieltymysteni pohjalta hankkivani ne hyllyyni ainakin jollakin aikataululla. Ensinmainittua nelikkoa olen Spotifyn kautta jo ehtinyt jonkun verran kuunnella, ja todeta niiden olevan vähintäänkin lupaavia joskaan ei välttämättä täysosumia - paitsi Jonna Tervomaan albumin, joka tuntuu jopa yhden ikisuosikkini, "Halon", vertaiselta kokonaisuudelta. Loppujen lopuksi aika näyttää, miten ne kestävät kuuntelua.
Huomattavaa on myös, miten kotimaisen populaarimusiikin kenttä on muuttunut viimeisten vuosien aikana; kun Jonna aloitteli aikuisuraansa 90-luvun lopulla, hän ja Maija Vilkkumaa taisivat olla melkein ainoita uusia valokiilaan päässeitä naislaulajia rockin saralla - Maarithan oli jo tuolloin konkari, ja Ultra Bra taas niin monimuotoinen kokonaisuus, etteivät sitä määritelleet ainoastaan naisäänet - mutta nyt tuntuu siltä, kuin valtaosa uudesta mielenkiintoisesta ja myyvästä musiikista olisi nimenomaan naisten esittämää. Tämän syksyn levyartistien lisäksi täytyy mainita ainakin Laura Närhi, Mariska, Kaija Kärkinen (hänkin kyllä jo 90-luvulla pinnalle ponkaisseita) ja Anna Puu, joilla ei tänä vuonna ole "julkaisuvuoroa", sekä tietenkin hieman taiteellisemmalta puolelta Emma Salokoski ja Johanna Iivanainen.
(kolme päivää myöhemmin) "Huomattavaa on myös, miten kotimaisen populaarimusiikin kenttä on muuttunut viimeisten vuosien aikana"? Pikemminkin pitäisi kai kysyä, pistävätkö nämä uudet levyt jalkaa polkemaan, nostavatko pulssia? Onko pakko vatkaa? Niinkuin jo totesin, Jonna Tervomaan levy on ainakin hyvä, vielä pari kuuntelua myöhemminkin. Se on hauskasti sekä tunnistettava että tuore - mutta hänen musiikkinsa on aina ollut poppia siitä ajattomammasta päästä, ja hänen käyttämänsä sävelkynät kuuluvat busineksen terävimpiin. Samaten sanoituksissa on usein hieman poikkeavia tai muuten mielenkiintoisia kielikuvia.
Huomaan tykkääväni myös Vuokko Hovatan levystä, vaikka (tai ehkä koska) sen yhdistelmä runollista lyriikkaa, herkkää laulua ja aika halvankuuloista tusinataustaa ensin hämmentääkin. Välillä tulee mieleen jonkinlainen Ultra Bran lähiökapakka/huoltiskasettiversio - ja seuraavassa hetkessä kaikki onkin ihan kansainvälistä popkamaa. Jos tämä ensikuulemalta ei houkuttele, sitä kannattaa ehkä kypsytellä - ja toisaalta on piristävää sekin, ettei artisti jämähdä paikoilleen, vaikka liikkeen suunta hämmentäisikin.
Noihin muihin pitääkin vielä palata - ainakin Hanna Pakarisen levy vaikuttaa sekin hyvältä, mutta aika samankaltaiselta kuin edeltäjänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti