Nykydekkarien
tulvassa on oikeastaan vain muutama sellainen tekijä, jonka uudet kirjat
automaattisesti pääsevät lukulistalleni. Yksi heistä on ranskalainen Fred
Vargas, jonka tunnelmallisesti nyrjähtäneet tarinat komisario Adamsbergistä ja
hänen tiimistään ovat viehättäneet minua ensitutustumisesta saakka. Tämä
alkuperäissarjan toistaiseksi viimeisin osa, ”Hyisiä aikoja”, ilmestyi suomeksi
keväällä 2016, mutta sen jälkeen on tullut vielä sarjan neljäs osa, aikaisemmin
kääntämättä jäänyt ”Neptunuksen sauva”.
Mikä niissä on
niin kiehtovaa? Ensinnäkin päähenkilö, lievästi sanoen omalaatuinen Adamsberg,
ja hänen työtoverinsa ovat yksi dekkarigenren mielenkiintoisimmista yksiköistä.
Paitsi hyvä rikostarina, keskiössä on myös murharyhmän sisäinen dynamiikka;
itse komisarion lisäksi muutkin hahmot saavat lisää syvyyttä. Vargasin tapa
käsitellä ryhmän toimintaa olisi viihdyttävää luettavaa jopa ilman rikoksiakin.
Toiseksikin
rikostarinat ovat kekseliäitä – tällä kertaa juoneen liittyy mm. saari Islannin
pohjoisrannikolla sekä Ranskan vallankumousta näytelmän muodossa elävöittävä
salaseura – ja niiden ratkomiseen sovelletaan, sattuneesta syystä, varsin
mielenkiintoisia menetelmiä. Ja paitsi poliisit, myös muu henkilögalleria on
mielenkiintoista, samoin tapahtumapaikat ja tapahtumat. En halua ruotia tarinaa
sen enempää, etten vahingossa paljasta mitään – mutta taattuun tapaan käänteitä
riittää, ja kaiken nivoo yhteen Adamsbergin omalaatuinen järjenjuoksu.
Jos Vargasin
tarinoita pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se voisi olla tunnelma; hänen
tarinoihinsa voi uppoutua miltei niin, että luulee olevansa niissä mukana
henkilökohtaisesti. Koska ne ilmestyvät aika harvakseen, en suoralta kädeltä
pysty vertaamaan tätä kirjaa hänen aikaisempiin teoksiinsa, mutta
ensivaikutelmani on, että “Hyisiä aikoja” on edeltäjiään hieman kurinalaisempi
teos, ja siksi jollakin tavalla helpommin sulatettava – laadusta tinkimättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti