Luettua: Philipp Meyer: American Rust

Minulla ei yleensä ole kiire etsiä käsiini uusia kirjoja niiden ilmestyessä, ja vaikka niitä kuitenkin aina välillä ostan, ne saattavat juuttua pitkäksi aikaa lukemattomien jonoon. Niinpä esimerkiksi tämä teos, jonka ostin lokakuussa 2015, sai odottaa vuoroaan yli vuoden – mutta sitten se tuntuikin ajankohtaisemmalta kuin aikaisemmin.

”American Rust” kertoo kahdesta kaveruksesta, jotka ovat juuttuneet kotikaupunkiinsa Pennsylvanian taantuvalle terästeollisuusalueelle. Isaac on entinen koulunsa älykkö, joka hoitaa sairasta isäänsä sen sijaan, että lähtisi opiskelemaan, ja hänen paras (ainoa) ystävänsä Billy taas koulun jalkapallotähti, joka taas mieluummin juo olutta ja tappelee baareissa kuin yrittäisi tavoitella pelipaikkaa jostakin. Eräänä päivänä Isaac päättää kuitenkin lähteä, Billy lähtee saattamaan häntä ainakin vähän matkaa – ja sitten tapahtuu jotakin, joka muuttaa kummankin elämän ja heidän ystävyytensä peruuttamattomasti.

Tapahtumia seurataan vuorotellen eri henkilöiden silmin – Isaacin ja Billyn lisäksi äänessä ovat Isaacin sisko, Billyn äiti ja  paikkakunnan poliisipäällikkö, kaikki mielenkiintoisia hahmoja. Vielä vakuuttavampi on Meyerin tapa kuvailla kuolevaa pikkukaupunkia ja seutua, josta on kadonnut melkein kaikki se, joka teki siitä ennen menestyvän. Mitään parempaa ei myöskään ole odotettavissa – ihmiset ovat joko tyytyneet osaansa tai lähteneet pois. Toisaalta voi ehkä juonta sen enempää paljastamatta todeta, ettei kaikki välttämättä aina pääty huonosti.

Mikä tämän kirjan sitten tekee niin ajankohtaiseksi? No, se kuvaa käsittääkseni juuri sitä Yhdysvaltojen ”ruostevyöhykettä”, jolta amerikkalainen unelma on siirtynyt muualle, ja jonka eliitti on unohtanut – ja joka tavallaan nousi viimeiseen taistoon viime presidentinvaalien yhteydessä. Tämä kirja ei ole mikään poliittinen kannanotto – pikemminkin ehkä surumielinen balladi tai muistokirjoitus – mutta se avaa mielestäni näkökulmia siihen, mitä saattaa tapahtua kun usko ja toivo loppuvat. Mielenkiintoinen lukukokemus, kaiken kaikkiaan.

Luettua: Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Nykydekkarien tulvassa on oikeastaan vain muutama sellainen tekijä, jonka uudet kirjat automaattisesti pääsevät lukulistalleni. Yksi heistä on ranskalainen Fred Vargas, jonka tunnelmallisesti nyrjähtäneet tarinat komisario Adamsbergistä ja hänen tiimistään ovat viehättäneet minua ensitutustumisesta saakka. Tämä alkuperäissarjan toistaiseksi viimeisin osa, ”Hyisiä aikoja”, ilmestyi suomeksi keväällä 2016, mutta sen jälkeen on tullut vielä sarjan neljäs osa, aikaisemmin kääntämättä jäänyt ”Neptunuksen sauva”.

Mikä niissä on niin kiehtovaa? Ensinnäkin päähenkilö, lievästi sanoen omalaatuinen Adamsberg, ja hänen työtoverinsa ovat yksi dekkarigenren mielenkiintoisimmista yksiköistä. Paitsi hyvä rikostarina, keskiössä on myös murharyhmän sisäinen dynamiikka; itse komisarion lisäksi muutkin hahmot saavat lisää syvyyttä. Vargasin tapa käsitellä ryhmän toimintaa olisi viihdyttävää luettavaa jopa ilman rikoksiakin.

Toiseksikin rikostarinat ovat kekseliäitä – tällä kertaa juoneen liittyy mm. saari Islannin pohjoisrannikolla sekä Ranskan vallankumousta näytelmän muodossa elävöittävä salaseura – ja niiden ratkomiseen sovelletaan, sattuneesta syystä, varsin mielenkiintoisia menetelmiä. Ja paitsi poliisit, myös muu henkilögalleria on mielenkiintoista, samoin tapahtumapaikat ja tapahtumat. En halua ruotia tarinaa sen enempää, etten vahingossa paljasta mitään – mutta taattuun tapaan käänteitä riittää, ja kaiken nivoo yhteen Adamsbergin omalaatuinen järjenjuoksu.

Jos Vargasin tarinoita pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se voisi olla tunnelma; hänen tarinoihinsa voi uppoutua miltei niin, että luulee olevansa niissä mukana henkilökohtaisesti. Koska ne ilmestyvät aika harvakseen, en suoralta kädeltä pysty vertaamaan tätä kirjaa hänen aikaisempiin teoksiinsa, mutta ensivaikutelmani on, että “Hyisiä aikoja” on edeltäjiään hieman kurinalaisempi teos, ja siksi jollakin tavalla helpommin sulatettava – laadusta tinkimättä.

Uusien ja vanhojen metkujen paluu

Viime syksynä sain päähäni siirtää lukukokemuksieni perkaamisen tästä blogista antikvariaattimme blogiin. Käytännössä tämä blogi siirtyi samalla jäähylle, vaikka se ei mitenkään ollut tarkoitus. Nyt käsillä on uusi tilanne - kirjakauppiaana olo siirtyy nyt hyllylle, olemme lopettaneet blogimme, ja yritän parhaani mukaan jatkaa maailman ja vaikkapa kirjallisuuden ihmettelemistä tämän blogin puitteissa.

Luvassa on jonkun verran uusiakin tuulia - niistä tuonnempana - mutta vauhtiin päästäkseni ajattelin julkaista täällä muutamia viime talven aikana kirjoittamiani kirja-aiheisia tekstejä. Ja kaikkein lukunälkäisimpiä varten, varsinkin sinua jota kiinnostaa hyvä populaarimusiikki, voin tietysti suositella tämän blogin sisarta Maailman paras levy.

Lukemisiin!