Jouluperinteisiimme kuuluvat myös dekkarit, ja kun nyt lukutuuli jatkuu vielä tammikuussa, niin mikäpä sen mukavampaa arkeen laskeutumista loman jälkeen kuin perinteiset (sala)poliisiromaanit? Varsinkin brittiläiset sellaiset, joissa tapahtumapaikkana on kartano, viitekehyksenä aatelisto ja syyllisenä useimmiten hovimestari...
Pukinkontista löytyi Alan Bradleyn kehutun Flavia de Luce-sarjan avaus "Piiraan maku makea", kirja jossa yksitoistavuotias, sietämättömän pikkuvanha päähenkilö ratkaisee rikoksen parhaaseen Viisikkotyyliin, ja muut henkilöt toimivat juuri niin ihanan omalaatuisesti kuin vain entisen suurvallan sisäsiittoinen yläluokka voi. Vanhana filatelistina minua tietysti ilahdutti postimerkin tärkeä rooli tarinassa, mutta muuten ilonaiheet olivat suhteellisen harvassa.
Kerronta oli välillä jaarittelevaa ja dialogi teennäistä - joskin epookki (1950-luvun alkupuoli) oli kuvattu aika osaavasti. Toisaalta lukeminen kyllä luisti - mutta tämä oli kyllä sellainen kirjallinen välipala, joka täytti hetkeksi mutta aiheutti vain kaipuun nauttia seuraavaksi jotain tukevampaa. Voi olla, että tämä tarina sopisi paremmin loman aluksi, kun pitää auttaa mieltänsä kytkeytymään irti työkuvioista?
Seuraava lukuvalinta olikin sitten sattumaa - ja osoitti laajan kirjahyllyn etuja; lauantai-iltana Lewisin ja nuoren Morsen jatkoksi tupsahti televisioon komisario George Gently, ja pilottijaksoa katsellessa hoksasin yhtäkkiä hyllystä löytyvän yhden Alan Hunterin teoksen, "Landed Gently", ja pakkohan se oli lukea pois. Aika pian totesin, etten ollut lukenut sitä ennen; se kuului siihen dekkaripinoon, jonka olen saanut äidiltäni kun hän on karsinut kaksoiskappaleita varsin laajasta kirjastostaan. Ja saman tien totesin sen kuuluvan samaan kastiin kuin melkein kaikki näkemäni kirjoista mukaillut TV-sarjat tai elokuvat - kirja on parempi, vaikka BBC:kin tässä tapauksessa on tehnyt hyvää työtä (pilottijakso ei tosin seurannut tätä kirjaa - mutta silti).
Gently seikkailee yli neljässäkymmenessä teoksessa, joista tämä oli järjestyksessä neljäs - ja 50-luvulla liikutaan. Tapahtumapaikka on, kas kummaa, kartano kaukana maalla, ja osa hahmoista on omalaatuisia aatelisia. Näistä aineksista Hunter on kuitenkin loihtinut mielestäni perusbrittidekkaria hieman syvemmältä ihmismieltä luotaavan tarinan, henkilöhahmoissa on tietystä kliseisyydestä huolimatta ideaa, ja tapahtumaketju - joka suurimmaksi osaksi tapahtuu nimenomaan tuon kartanon muutamassa huoneessa - esitetään tiiviisti. Ja itse päähenkilö on varsinkin kirjan iän huomioon ottaen varsin hyvin kuvattu - häntä voisi seurata uudemmankin kerran.
Ehkä tämäkään ei ole ehdokas vuoden lukuelämykseksi (paitsi ehkä toistaiseksi tänä vuonna), mutta taidan kyllä tilaisuuden tullen tarkistaa, mitä muita Gentlyjä äidin hyllystä löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti