Luettua: Paul Auster ja tarinankerronnan salat

Paul Auster on salakavalasti onnistunut kapuamaan aivan suurimpien kirjallisten suosikkieni joukkoon, syistä joita en tähän asti ole saanut itselleni avattua, mutta luettuani nyt "The Book Of Illusions":in minun taitaa olla pakko selvittää itselleni misä on kyse, ennenkuin lähden hankkimaan loputkin hyllystä vielä puuttuvat Austerit.

Kun edellisen kerran luin hänen kirjojaan (sillä kertaa "Invisible":n), en osaanut luonnehtia sitä sen kummemmin kuin "Sitä on vaikea kuvailla ilman että vahingossa paljastaa jotakin, joka saattaa vaikuttaa lukuelämykseen, joten totean ensinnäkin vain, että se oli hyvä; sitä oli vaikea laskea kädestään kun siihen kerran oli tarttunut." Sama kuvaus kävisi nytkin, joskin tämä nyt lukemani, hieman varhaisempi teos ehkä kuitenkin on rakenteeltaan suoraviivaisempi. Ihan suorasta tekstistä ei nytkään ole kyse, mutta täytyy sanoa Austerin mielestäni kuuluvan niihin kirjailijoihin jotka parhaiten osaavat yhdistää kertojaminän äänen ja erilaiset takautumat loogiseksi kokonaisuudeksi.

Itse tarinasta ei kyllä tälläkään kertaa voi sen enempää sanoa, kuin että Auster tavalliseen tapaansa pohtii suuria teemoja - esim. syyllisyyden taakkaa ja sen seurauksia, ja toisaalta sattuman roolia siinä, miten ihmiskohtalot lopulta muotoutuvat. Vielä voisin todeta, että tässä on tragedian ainekset jo lähtökohdista alkaen, mutta lopputulos ei välttämättä ole synkkä ja toivoton.

Ja loppujen lopuksi yksi syy, miksi pidän hänen kirjoistaan, on kyllä se, että hän aika hienovaraisin keinoin luo päähenkilöitä, joiden ajatuksiin ja tekoihin usein pystyn aika helposti samaistumaan, hyvässä ja pahassa. 

Luettua: Arne Dahl ja uskottavat salaliittoteoriat

Kun minun laillani on hurahtanut vaihtoehtoiseen historiaan, pitää aina välillä muistaa tarkistaa josko vielä tunnistaa todellisuuden ja sepitteen rajan. Se ei välttämättä ole helppoa kirjallisuuden maailmassa - yhtäältä pitää pitää mielessä, että tietokirjallisuuskin on täynnä mielipiteitä ja tulkintoja, ja toisaalta fiktion puolelta löytyy aina välillä niin uskottavia kertoja, että heidän sanomaansa on helppo uskoa, vaikka sen piirtämä kuva ei olisikaan miellyttävä.

Yksi tämän viimeksimainitun alan mestareista on ruotsalainen Jan Arnald eli nimimerkki Arne Dahl, jonka rikosromaaneja on tähän mennessä ilmestynyt viisitoista kappaletta. Luin juuri näistä toiseksi ja kolmanneksi uusimmat, Hela havet stormar ja Blindbock, ja olen vakuuttunut. Uusinkin on juuri ilmestynyt, mutta tulen senkin lukemaan heti kun saan sen käsiini. Nämä kaksi teosta ovat toinen ja kolmas osa neliosaiseksi suunnitellusta Opcop-sarjasta, joka on suoraa jatkoa A-ryhmästä kertoville kirjoille, mutta pelikenttä on lopullisesti muuttunut Ruotsista Euroopaksi.

Dahlin kirjoissa on monta vahvuutta. Ensinnäkin hän on luonut loistavan henkilögallerian - hänen poliisinsa tuntuvat näin monen teoksen jälkeen jo tutuilta, mutta silti he yllättävät - he ovat samalla aikaa tavallisia ihmisiä ja supersankareita, ja ryhmän dynamiikka ja dialogi toimivat mainiosti. Välillä jopa huumorin kukka kukkii - ei itsetarkoituksellisesti, vaan tilanteeseen sopivasti.

Toiseksi hän hallitsee tunnelmanluonnin ja jännityksen rakentamisen - joskin hänen tarinansa joskus alkavat niin monesta eri lähtökohdasta että niiden yhteensovittaminen yhden kirjan puitteissa tuntuu haastavalta. Tähän mennessä se on silti aina onnistunut. Sen lisäksi hän onnistuu esittämään jopa veriset kohtaukset niin, etteivät ne tunnu väkivallalla mässäilyltä.

Kolmanneksikin hän on todella taitava uhkakuvien rakentaja - hän esittää huomionsa yhteiskunnan tilasta ja rakentaa uhkakuvia niin hyvin että niiden realismiin on helppo uskoa. Vaikka tämä onkin fiktiota, jotkut hänen skenarioistaan jättävät ainakin tämän lukijan pohtimaan demokratian haurautta ja huolestumaan siitä, mihin maailma saattaa olla menossa. Tämän enempää ei ole syytä paljastaa juonikuvioita - mutta voin luvata, että on helpompaa tarttua Dahlin teoksiin kuin laskea ne käsistään.

A-ryhmästä kertovat kymmenen kirjaa on suomennettu, mutta näitä ilmeisesti ei vielä - toivottavasti se tapahtuu pian. Pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kirjavahkossa tulvassa Arne Dahl kuuluu kaikkein kirkkaimpiin huippuihin.