Hei, olen Kimmo, musiikin suurkuluttaja. Käytän kevyttä musiikkia lähes päivittäin, joskus tuntejakin yhteen menoon, monilta eri alustoilta. Aikaisemmin hankin aineistoni ostamalla levyjä tai lainaamalla niitä ystäviltäni, joskus aikojen alussa nauhoitin musiikkia radiosta, ja nykyisin olen myös Spotifyn premiumasiakas ja viihdyn esim. Youtubessa. Jos tarkastelen kulutuskäyttäytymistäni teini-iästä tähän päivään, kolme asiaa on pysynyt aika vakiona. Ensinnäkin etsin koko ajan uutta kuultavaa, toiseksikin ostan levyjä - tänään vähemmin kuin ennen, mutta silti säännöllisesti - ja kolmanneksi hyödynnän kirjastojemme hyviä levyvalikoimia.
Laskeskelin juuri lainanneeni levyjä seitsemän kunnan kirjastoista viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana, ja löytäneeni sitä kautta hyvinkin suuren osan tämän päivän suosikeistani - ennen kaikkea sellaisilta musiikin aloilta, joita on turha jostain Top Tenistä edes etsiä. Onkin mielenkiintoista, että suosikkilevyissäni on monta sellaista, joita en ole koskaan nähnyt "livenä" missään levykaupassa, mutta kirjastoon ne ovat löytäneet tiensä. Tämä on osittain markkinataloutta ja aivan oman pohdintansa arvoinen asia - ja osittain mmyös merkki siitä, että kuntiemme kulttuurihallinnoissa osataan sekä arvostaa että hankkia myös hieman suppeampien piirien suosikkeja.
Kesä on ainakin koulupaikkakunnilla varsinaista levynlainaajan kulta-aikaa, koska suuri osa aktiivilainajakunnasta on muualla tai ainakin muissa puuhissa (lähtöoletukseni on siis, että esim opiskelijat, jotka ovat aktiivisia musiikinkuluttajia mutta aika köyhiä, ovat tärkeä osa asiakaskuntaa) - nytkin minulla on työn alla komea pino uudempaa bluesia ja muuta juurimusiikkia, joka myös tullee johtamaan siihen, että joitain levytyksiä on pakko hankkia myös ihan omaan omistukseen.
Ja mitä tulevaisuuteen tulee, on tietysti todennäköistä että musiikin kuluttamisen tavat voivat vaikuttaa myös siihen, millä tavalla musiikkia on kirjastossa tarjolla - mutta onneksi vanhat levyt pysynevät hyllyssä ainakin jonkun aikaa, niin kauan kuin itse kirjastoa ei ole lakkautettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti