Kun ikää tulee lisää, myös museokokemukset muuttuvat. Toisaalta esimerkiksi ajankäyttö ja kiinnostuksen aiheet muuttuvat - tänään meillä voi olla aikaa ja kiinnostusta vaikkapa tehdä viikonloppureissu johonkin kaupunkiin jossa on kiinnostava museo tai näyttely, vaikka se nuorempana oli hankalaa, mutta toisaalta taas yhtälöön on tullut myös uusia tekijöitä niinkuin esimerkiksi lastenlapset.
Niinpä olemme alkuvuodesta esimerkiksi tehnyt kaksi eri vierailua museokeskus Vapriikkiin Tampereella - ei tosin viikonloppureissuja, koska edestakainen matka oli hädin tuskin kymmenen kilometriä. Ensimmäisella kerralla kahdestaan, katsomaan näyttelyjä yleensä parin vuoden tauon jälkeen, ja Postimuseota erikseen. Vaikka olen harrastanut postimerkkejä jo 40 vuotta, ei Helsingissä käydessä koskaan riittänyt aikaa juuri tähän käyntiin, mutta nyt tilanne siis on toinen.
Postimuseo oli minulle henkilökohtaisesti lievä pettymys - mutta se johtuu enemmän omista mieltymyksistäni kuin itse museosta. Minua siis kiinnostavat lähinnä postimerkit, kun taas esimerkiksi postinkuljetuksen historia on "vain" osa yleishistoriaa - sekin mielenkiintoista, mutta intohimon kohde ainoastaan valikoivammin. Toisaalta Riitta Ikosen Mail Art - Art Mail-näyttely oli mielikuvitusta kutittava, ja pakko myöntää on myös, että Viestinviejät-näyttelyn kuunnelma postisoudusta Ahvenanmeren yli oli sekin jännittävä. Kun kevään uudet näyttelyt käsittelevät Pahkasikaa ja salaista jääkäripostia, luulen melkein edessä olevan vielä uusintakäynnin. Ehkä selviän siitäkin, ettei nimenomaan niitä postimerkkejä ole koko talon täydeltä.
Pari viikkoa myöhemmin kävimme taas paikalla, seurassamme Hilda, kohta 3 v, ja Eino, kohta 2 v. Ainoa lähtökohtamme taisi olla luonnontieteellinen museo, koska lapsenlapset jostain syystä olivat kovasti kiinnostuneita käpytikoista (joita ilmeisesti olivat kaikki lentokykyiset eläimet), mutta toisaalta nimenomaan Vapriikin monipuolinen tarjonta oli hyvä lähtökohta aloittaa museokasvatus :-)
Ja täytyy todeta, että käynti oli onnistunut myös papan näkökulmasta. Näimme käpytikan ja monta muuta lintua ja eläintä, mukaanlukien muutamia esihistoriallisia, ja seurueen siihen kykenevät jäsenet konttasivat Tammerkosken alitse ehkä kymmenen kertaa. Kivimuseossa oli ihmeellisiä kiviä. Käynnin kaksi kohokohtaa olivat silti Aika leikkiä-näyttely ja etenkin sen leikkikeittiö, jossa valmistettiin maukas ateria, sekä vanha kunnon rollikka eli johdinauto, jonka linjan päätepiste kuulemma oli Afrikassa. Vilkkaat seuralaisemme juoksivat myös Tampere 1918-näyttelyn läpi, mutta eivät sentään pysähtyneet ihmettelemään asioita, jotka saattavat ahdistaa aikuisia kävijöitä.
Ylipäätänsä museon elämyksellisyys aukeaa uudella tavalla myös sille, joka keskittyi lähinnä juokemaan perässä - ja pakko myöntää, että toisenlainen "opastus" osoitti myös minulle sellaisiakin kohteita, joihin en itse olisi kiinnittänyt huomiota. Ja tämäkin "käyntiformaatti" tulee saamaan jatkoa - varmasti Vapriikissa, mutta mieluusti myös muualla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti