Aina välillä minulta jää joku kirja kesken, koska sen henkilöt tai tapahtumat jotenkin pääsevät niin ihoni alle, etten kestä lukea enempää vaan on pakko laittaa se pois, tai kurkistaa miten se loppuu. Ja aina se vähän harmittaa, vaikka maailma on niin täynnä hyviä kirjoja ettei yksittäistapauksia kannata jäädä murehtimaan. Usein ne kohdat joita en kestä ovat ns. noloja tilanteita, jotka tuntuvat turhan tutuilta.
Sitten on myös sellaisia kirjoja, jotka osuvat niin likelle että ne juuri siksi on luettava loppuun, ja sellainen on tämä miehen elämää pohtiva Muita hyviä ominaisuuksia. Petri Tamminen on onnistunut kuvailemaan erään kirjailijan kokemuksia - nöyryytyksiä, mutta muutakin - niin, että välillä luulin kirjan kertovan itsestäni, vaikka en kirjailija (vielä) olekaan. Vaikka tunnistan itseni vastahakoisesti, tapaaminen on paitsi haikea myös iloinen.
Tammisen suurin vahvuus, tuon ytimeen osumisen lisäksi - on taito käyttää kieltä taloudellisesti, niin että jokainen sana merkitsee jotakin. Varsinkin silloin, kun on joko lukenut liikaa runsassanaista jaarittelua tai joutunut kääntelemään asiatermejä, tällainen niukka mutta ilmava proosa on jopa puhdistava kokemus.
Ja koska joka sana on tärkeä, tämä on lyhykäisyydestään huolimatta aika täyteläinen esitys - mutta siten, että sen teemat ja kohtaukset jäävät pyörimään mieleen. Kun huomaa päivien päästä yhtäkkiä naureskelevansa jotakin lukemaansa, tietää tarinan olleen hyvä. Ja toisaalta, huomaan myös pohtivani omaa kirjoittamistani uudelleen tuon kirjan ja Tammisen havaintojen valossa.
