Hyvää popsyksyä, osa 2: Setien vastaisku

Hyvä popsyksy jatkuu... sen lisäksi, että muutama viikko sitten kehumani levyt pitävät kutinsa, olen nyt saanut käsiini myös Juha Tapion ja Kolmannen Naisen uutuudet - ja ilokseni saatan todeta, että sekä Juha että Pauli Hanhiniemi vaikuttavat olevan elämänsä vedossa. Aika näyttää, kuinka pitkälle tämä ensi-ihastus näihin levyihin kantaa - mutta toistaiseksi ne ilahduttavat minua suuresti.

Juha Tapion "Lapislatsulia" on levy, jolla taiteilija löytää alakulonsa lisäksi myös jopa jonkinlaisen riehakkuuden, tosin usein mollisävelten kautta suodatettuna. Levyllä on jopa nopeatempoisia biisejä, ja äänimaailma ja sovitukset ovat ikäänkuin kasvaneet aikaisempaan verrattuna; tämä kokonaisuus sisältää koko kaaren leirinuotiolauluista stadionrockiin, esitettynä tavalla josta kuuluu läsnäolo ja soiton ilo. Hänen edellinen levynsä, "Hyvä voittaa", oli huomattavasti hillitympi esitys joka minun korvissani vieläkin kasvaa joka kuuntelukerralla; aika näyttää, mikä kehityskaari tällä albumilla on, mutta muutaman soiton jälkeen kokonaisuus vastaa korkeita odotuksiani.

Kolmas Nainen taas yllätti minut; bändihän toimii nykyisin aika satunnaisesti, ja edellinen levy, neljä vuotta sitten julkaistu "Sydänääniä", jätti minut aika kylmäksi. Itse asiassa Pauli Hanhiniemestä ei ole levtysrintamalla kuulunut sen jälkeen paljon mitään, joten lähtökohtaisesti tämä oli enemmänkin iloisesti yllättävä kuin odotettu paluu - ja aika suurenmoinen sellainen. Paulin ääni on vain kypsynyt, biisit ovat hienoja, ja ennen kaikkea äänimaailma ja sovitukset ovat komeita. Bändin soundi on syventynyt, ja esimerkiksi koskettimia käytetään todella maukkaasti - jousista puhumattakaan. Voihan se olla, että kokonaisuudesta huokuva pakottomuus kielii siitä, että tämä levy on tehty ilman sen kummempia odotuksia tai paineita - mutta lopputuloksen soisi silti menestyvän kaupallisestikin.

Hassua kyllä nämä kaksi albumia sekä kolmannen "vanhan" suosikkini Maaritin (jota ei tosin voi sedäksi haukkua) uudet levyt sattuvat ilmestymään juuri samaan aikaan kun he itse esiintyvät "Vain elämää"-sarjassa, toistensa ja muutaman muun enimmäkseen aika kokeneen artistin biisejä versioiden. Mutta toisaalta, samapa tuo jos taustalla on kaupallisia pyrkimyksiä - mitä useampi nämäkin levyt hankkii, sen parempi...

Vuoden 2012 kohokohtia: Musiikki

Mikäpä olisi parempi tapa aloittaa vuosi kuin juuri päättyneen vuoden kohokohtien läpikäynti? Tässä siis lyhyesti muutamia listauksia siitä, mikä vuonna 2012 ilahdutti tätä hamsteria:

Vuoden parhaat levyt voidaan jakaa kahteen alalajiin; viime vuonna ilmestyneet ja sitten ne, jotka muuten vaan ilahduttivat minua eniten viime vuonna. Viime vuoden kolme parasta uutta levyä minun kirjoissani olivat Heikki Salon "Hiili", Robert Crayn "Nothin´ But Love" sekä Calexicon "Algiers". Lähemmät perustelut löytyvät täältä.

Vaikka nämä kolme, ja monet muutkin viime vuonna ilmestyneet levyt, olivat hyviä ellei loistaviakin, niin kuuntelin vielä enemmän ainakin Juha Tapion "Hyvä voittaa"-albumia, joka ilmestyi jo edellisvuonna mutta silloin ei oikein ehtinyt kunnolla kuunteluun, sekä Janiva Magnessin "What Love Will Do"-levyä, jonka taas olin liittänyt kokoelmiin jo pari vuotta sitten, mutta joka jostakin syystä eksyi soittimeen tämän tästä viime vuonnakin. Magnessin levyä olenkin jo ehtinyt kuvailla, kun taas Tapion kanssa pitää palata asiaan; lyhyt luonnehdinta voisi olla tämän olevan kokoelma loistavia lauluja jotka esitetään herkästi mutta jäntevästi, jonkinlaisella "etäisen stadionrockin" soundilla. Tekstit on muotoiltu etevästi niin, että tämän voisi käsittää jopa hengelliseksi levyksi, mutta ilman saarnoja - ei, ehkäpä kutsuisin niitä pikemminkin humanistisiksi.

Keikkoja ei tullut hirveästi harrastettua, mutta Kerkko Koskinen Kollektiivi Tampere-talossa oli kyllä tapaus; 70 henkeä lavalla, etunenässä maestro ja valloittava solistikolmikko, sekä äänimassa joka todella vyöryi kuulijoiden yli - ajoittain jopa liiankin voimakkaasti; miksiköhän tässä maassa on niin vaikea kuulla hyvää kotimaista liveääntä? Ja vaikka tiivistäminen onkin periaatteessa hyve, olisi ollut mukava kuulla enemmän materiaalia myös Kerkon aikaisemmasta tuotannosta.

Siinä kun KKK:ta oli odotettu jo kuukausikaupalla, oli toinen ahaaelämys, Posteljoona & Ystävät, täysin sattumanvarainen; olimme Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtumassa, ja lähdimme pois kesken Tuure Kilpeläisen keikan koska bändiä ei kuulunut kännisen yleisön mölyn seasta - ja jonkinlaisella sivulavalla joku soitti reggaeta täysin vastustamattomalla tavalla. Harmi kyllä keikka oli jo lopuillaan - hyvä jos kuulimme kolme biisiä - mutta sekin riitti nostamaan virneen suupieleen.

Vielä voi noteerata, että musiikinkulutukseni viime vuonna (viimeinkin) aika pitkälle siirtyi levysoittimesta tietokoneeseen, etupäässä Spotify Premium-palvelun myötä. Tämä ei ehkä vaikuta niin suurelta jutulta, mutta minun hamsterinluonteelleni levykokoelma on aina ollut se kaikkein suurin tyydytyksen kohde, ja yhtäkkiä huomaan "omistavani" monia uusia suosikkialbumeja vain virtuaalisesti - esim. yllämainituista Heikki Salon ja Robert Crayn levyt. Toisaalta olen hankkinut monta muuta sellaista levyä, joita olen ensin kuullut verkossa, joukossa myös sellaisia joista en muuten olisi ollut kiinnostunut.