Luettua: Matti Rämö: Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan

En ole juuri lukenut matkakirjoja, vaikka pidänkin matkailusta – enkä liioin hirveästi harrastuksista kertova teoksia, vaikka minulla on montakin harrastusta. Sannan vahvasta suosituksesta tartuin sitten tähän, koska halusin välillä lukea muutakin kuin kaunokirjallisuutta – ja koska kirjan lähtö- ja loppupaikka Malaga ympäristöineen on minulle kohtuullisen tuttua ja mieluisaa seutua. Toisaalta retkipyöräily matkailumuotona ja harrastuksena on minulle vierasta, mikä oli tietysti hyvä syy kohentaa sivistystä.

Ja tämä oli oikein hyvä kirja. Matti Rämö on hyvä kertoja – hän osaa kuvailla pieniä ja suuria asioita ja tapahtumia mukavan vähäeleisesti. Ehkäpä toimittajatausta puskee läpi? Ainakin hän tarjoilee taustatietoja matkareittinsä paikoista ja tapahtumista sopivina annoksina matkan edetessä. Polkupyöräilyn ilot ja surut käydään läpi, samoin huomiot elämästä ja ihmisistä Andalusiassa ja pohjois-Marokossa. Kirjan kohtaamiset ovat usein pikku helmiä.

Eteläisen Espanjan ominaispiirteistä minulla on jo jonkinlainen käsitys, ja jotkut kirjan tapahtumista ja tapaamista tuntuvat tutuilta. Marokosta, jossa en ole käynyt, saan ihan myönteisen kuvan, vaikka se edustaa kulttuuripiiriä jota luontaisesti tuntuu minulle hieman vieraalta. Kirjan lukemisen jälkeen olen sattumalta tutustunut muutamaan marokkolaiseen, ja heidän kuvailunsa siitä, millaista elämä on Marokossa, vastaa aika hyvin Rämön kertomaa.

Yksi oikeastaan odottamaton bonus oli hänen tapansa tehdä pikku huomioita keski-ikäisen miehen elämästä matkan lomassa – jotenkin minulle välittyy ajatus, että nämä hänen matkansa (joita siis on useita – hän on kai tähän mennessä julkaissut kahdeksan matkakirjaa) ovat hyvinkin konkreettisia henkireikiä arjen ja työn vastakohtana. Pystyn esimerkiksi hyvinkin ymmärtämään sitä, miten työpaikan yt-neuvottelut jättävät jälkiä myös niihin joiden työt jatkuvat.

Ja kaikki tämä tarjoillaan siis mukavan vähäeleisesti kerrottuna – Matti Rämön teksti kulkee eteenpäin kuin pyöräilijä pitkässä myötämäessä kauniissa kesäillassa. Minäkin voin suositella tätä kirjaa – ja seuraavan kerran taidan lähteä hänen seurassaan jonnekin missä en ole itse käynyt.

7% Fluent In Spanish

Kymmenen vuotta sitten vietimme kevään Espanjassa - lähdimme helmikuun puolessavälissä ja palasimme kotiin heinäkuun alussa. Tarkoitukseni oli, paitsi viettää vuorotteluvapaata ja vetää henkeä, myös oppia puhumaan ainakin vähän espanjaa. Se ei oikein onnistunut - vaikka opinkin ymmärtämään jonkun verran tekstiä, järkevien lauseiden muodostamista en ottanut haltuun. Sen jälkeen olemme käyneet siellä vielä kymmenen kertaa, ja olen jatkanut espanjankielisen kevyen musiikin kuuntelemista - mutta uskoni luontaiseen kieltenoppimiskykyyni on saanut aikamoisen iskun.

Tänä keväänä luin jostain blogista sovelluksesta nimeltä Duolingo, jonka avulla saattoi opiskella espanjankielen alkeita missä vaan - vaikka vartin päivässä - ja päätin kokeilla sitä. Parin kuukauden "satunnaisen säännöllisen" käytön jälkeen olen huomaavinani tiettyä edistystä - osaan useampia verbejä kuin ennen ja jopa niiden taivutuksia, olen ymmärtänyt joitain adverbejä (?) ja vielä ainakin jonkin kolmannen jutun. Niin, ja olen todennut luontaisen kielioppikammoni koskevan myös espanjankieltä.

Harmi kyllä en ehtinyt opiskella kuin pari päivää ennen viimeisintä käyntiämme paikan päällä, joten soveltaminen käytäntöön on vielä kokematta, mutta kun syksyllä taas lähdemme reissuun toivon olevani vielä nykyistä seitsemää prosenttia parempi espanjanpuhuja. Oppia ikä kaikki...

Luettua: Nerea Riesco

"Valkea norsu" on pääosin 1700-luvulle sijoittuva historiallinen romaani, joka perustuu oikeisiin paikkoihin ja tapahtumiin, joita ajoittain on hieman muokattu ja tulkittu tarinaan sopiviksi. En setvi pääjuonikuviota sen enempää, mutta se kuuluu genreen jossa etsitään ratkaisua monisatavuotiseen ongelmaan, ja panokset ovat tietysti kovat. Silti tämä ei ole mikään da Vinci-koodi, jossa fantastiset tapahtumat vuorottelevat nippelitietobrassailun kanssa, vaan se toimii enemmänkin taustana päähenkilöiden elämille ja kohtaloille.

Kirjassa on "elämän makua" - siinä rakastutaan, rakastetaan ja rakastellaan, siinä petytään, vihataan ja kuollaan - ajoittain jopa väkivaltaisesti. Siinä on uskottavasti esitettyä ajankuvaa, ja sen henkilögalleria on mielenkiintoinen - joskin välillä hieman melodramaattinen. Kerronta on aika ajoin hieman monisanaista, mutta kun tarina nytkähtää eteenpäin tekstikin herää taas eloon - luin sen yhden viikonlopun aikana, noin kolmelta istumalta, mutta se olisi aivan hyvin voinut mennä kertaheitolla ellei väliin olisi tullut muuta ohjelmaa.

Silti se olisi voinut jäädä ostamatta - pelkästään takakannen mainoslauseen vuoksi; koska sitä mainostettiin "lumoavana seikkailuna", ajattelin ensin sen olevan jotain romanttista viihdettä. Koska siinä kuitenkin oli myös historiallinen mysteeri, ja ennen kaikkea koska se oli espanjalainen ja vieläpä kertoi hurmaavasta Sevillasta, valitsin sen vaikka alepöydässä oli myös esim anglosaksista pätevän oloista jännäriä. Omapa olisi ollut häpeäni - mielelläni tartun myös seuraavaan eteeni sattuvaan Nerea Riescon kirjaan.

Espanjan herkkuja

Vaikka tämän blogin varsinaiset mansikkapaikat sijaitsevatkin kotimaassa (ja mielessä), meillä on myös eräänlainen "home from home"-vastaava Aurinkorannikolla, jossa olemme käyneet säännöllisesti sen jälkeen kun vietimme kevään 2006 Benalmádenassa - vaikka osoite on nyt vaihtunut, on talvipimeällä mukava ajatella, että voi tarvittaessa lähteä valohoitoon. Ja vaikka tämä nyt ei ehkä olekaan mikään kulttuurikylpy oikeassa espanjalaisuudessa, täällä on paljonkin sellaista jonka hyvin voi laskea "arjen luksukseksi".

Vaikkapa vain arkiruoka - viimeksi lounaalla ihastelimme, miten kaupan tölkkigazpacho ja sipulilla höystetty tortilla voikin olla niin hyvää, ja ilmakuivatut kinkut ja vastaavat tekevät myös kauppaansa - ja sen hakeminen lähikaupasta. Keskivertomarketin kalatiski hakkaa melkein kaikki kotimaiset, jotain Stockmannia lukuunottamatta, pelkästään sillä äyriäisvalikoimalla mikä täällä on tarjolla - ja vaikka espanjalainen ruoka ei pitemmän päälle olisikaan suomalaista kummempaa, ovat käynnit täällä yleensä sen verran lyhyitä ettei siihen ehdi kyllästyä.

Ja viinit - vaikka Alkossa on paremmat valikoimat kuin täkäläisissä ruokakaupoissa, on täällä silti mukavaa fiilistellä bodegaosaston hyllyjen välissä ja testata vaikkapa eri aluiden tuotteita. Huippuviinit - ulkomaisista nyt puhumattakaan - pitää etsiä muualta, mutta juuri nimenomaan täällä myös "rivitempranillo" maistuu niin hyvältä. Nytkin löytyi Lidlistä entuudestaan täysin tuntematon Prioratin alueen Crianza, joka todella hyväili makunystyröitä, vaikka taitaa itse asiassa olla nimenomaan Lidlin oma pullote. Sitä emme tosin taida kantaa kotiin asti, koska aikaisempien kokemusten perusteella nimenomaan juomispaikan ja -tilanteen vaikutus elämykseen on huomattava.