Optimaalinen lomakokemus

Vietimme taannoin viikon "kolmoskodissamme", anopin huoneistossa Espanjan Aurinkorannikolla, tarkoituksena irrottautua kaikista työrutiineista ja ennen kaikkea nauttia ilmastosta ja tankata valoa. Se onnistuikin yli odotusten - vedimme lonkkaa sunnuntaista keskiviikkoon, nauttien pöydän antimista, yllättävän miellyttävästä lämmöstä, vapaasta aikataulusta ja kaunokirjallisuudesta - kunnes noin keskiviikkoiltana totesimme, että jo viikon lomalle pitää sittenkin keksiä muutakin tekemistä kuin olemista.

Tällä kertaa se ei ollut oikea ongelma, koska saatoimme esim. hurauttaa autolla Malagaan ja käydä katsomassa nykytaidetta ja fiilistelemässä vanhan kaupungin kujilla, mutta kesäkuussa olemme menossa uudestaan, silloin kahden ja puolen viikon ajaksi, ja näillä näkymin joulukuussa taas noin kolmeksi viikoksi. Silloin valo lienee taas pääosassa, mutta kesäkuulle sain tehtäväksi suunnitella ohjelmaa ja tekemistä niin, ettemme tule siellä täihin. Optimaaliseen lomakokemukseen pitää kuulua sopivassa määrin sekä lepoa että tähdellistä tekemistä, mielelle ja/tai keholle.

Kesäkuussa saattaa lisäksi jo olla niin kuumaa, ettei esim. laajamittainen ulkoilu ole edes mahdollista, koska kestämme lämpöä aika huonosti, mutta joitain ajatuksia olen jo ehtinyt kehitellä. Ensinnäkin meidän pitää ottaa mukaan jotain "työtä" tai ainakin opintoja, joskaan ei varsinaisiin palkkatöihimme liittyviä juttuja, saadaksemme tarvittaessa mielekästä tekemistä. Sen lisäksi pitää selvittää, voisiko vaikka mennä tenniskurssille, edellyttäen että sellaisia järjestetään ihmismäisiin kellonaikoihin (lue: ennnekuin elohopea kiipeää yli kahdenkymmenenkolmen).

Ja lopuksi pitää laatia retkiohjelma; vaikka olemme viettäneet Andalusiassa paljonkin aikaa - jopa kokonaisen kevään muutamia vuosia sitten - ovat esim. Cadiz ja Jerez vielä käymättä, maaseudun eri kolkista nyt puhumattakaan, ja autohan on ilmastoitu joten kuumuuttakin voi sietää. Itse asiassa matkan suunnittelu on melkein yhtä hauskaa kuin matkalla olo, varsinkin tällaisena harmaanapäivänä kun lämpö on nollassa.

Statusstressiä?

Viime aikoina olen parissakin yhteydessä törmännyt nettikeskusteluihin, joissa on ripitetty elämäntapahifistelijöitä, jotka pilaavat ympäristönsä elämisen ja olemisen tekemällä vapaa-ajastakin suorittamista ja kilpavarustelua - kolmen ruokalajin illallisista pikku piilopirttien sisustamiseen, eksoottisista matkakokemuksista virkistäviin kolmenkymmenen kilometrin juoksulenkkeihin ja niin edelleen. Omassakin tuttavapiirissäni on näitä ihmisiä, jotka joskus jopa huomattavan usein jakavat ympäristölleen tietoa tekemisistään ja olemisistaan, pyynnöstä ja ilman - ja tämä on siis hyvinkin suuri potentiaalisen stressin lähde.

Mieleen tuli kaksi asiaa. Ensinnäkin minusta on paljon pienempi paha jos ihmiset vaikka kerskailevat tekemisillään, kuin että vielä sosiaalisessa mediassakin ryhdymme harrastamaan enemmän perinteistä vaikenemisen taitoa (on tosin todettava, etteivät nettikeskustelut koskeneet pelkästään somen kautta aiheutettua stressiä - mutta uudet kanavat ovat tietenkin lisänneet tämän kilpavarustelun ja julkisen hehkuttamisen mahdollisuuksia huimasti). Jos jonkun sanomiset tai muut jakamiset oikein ottavat päähän, voi aina siivota feediään tai ystävälistaansa - mutta ainakin minulle nämä hehkutukset kyllä useammin aiheuttavat inspiraatiota kuin inhoa.

Toiseksi, ja toisaalta, jäin miettimään omaa käyttäytymistäni. OK, joskus tulee kehuttua jotakin punaviiniä ehkä hienommin määrein kuin mihin osaamiseni oikeastaan antaisi luvan, ja mitä taas kevyen musiikin kehumiseen tulee, olen ainakin ajoittain vähän snobi (kahdesta artistista kehun mieluummin sitä vähemmän tunnettua) - mutta kummassakin tapauksessa haluan ainakin kuvitella sen tapahtuvan enemmän suosittelemisen ja jakamisen halusta kuin siitä, että haluaisin brändätä itseni vähän keskivertoa paremmaksi. Siten voin myös hyvillä mielin antaa itselleni synninpäätöksen ja luvan jatkaa niinkuin ennenkin.