Puutarhat ja minä, osa 2

Mitä ilmeisimmin viimeiset viikot eivät ole olleet täysin tyypillistä suomalaisen loppukevään/alkukesän kasvukautta, vaan myöhäisen kevääntulon jälkeinen lämpöaalto johon kuului runsaasti sadetta merkitsi todellista kasvupamausta muutaman viikon ajan - eri kasvit, pensaat ja puut ovat vuoron perään puhjenneet kukkaan, kukkineet raivoisasti ja nyttemmin jo melkein nuupahtaneet. Nurmikkomme on ilmeisesti tavoittelemassa jonkinlaista kasvuennätystä, ja etenkin unikot ovat kasvuvauhdillaan ja paikkavalinnoillaan hurmanneet päivittäin.

Kaikki tämä on (tämän puutarhan kohdalla) ensikertalaiselle ollut mielenkiintoista seurattavaa, etenkin koska ajatuksemme juuri nyt on ollut ensimmäisen vuodenkierron aikana seurata mitä tapahtuu ja mitä ei, ennenkuin päätämme mitä pitää tehdä ja mitä ei. Jo nyt on selvää myös, että pari pensasta on kuollut pystyyn ja pitää korvata jollakin - ja vielä, että angervomme ovat joutuneet jonkin ahneen syöpäläisen uhriksi. Ja ruoho kasvaa...

Puutarhat ja minä, osa 1

Suhtauduin ennen vanhaan aika lailla varauksellisesti puutarhoihin - tai no, ehkä pikemminkin puutarhanhoitoon; ei minulla ole koskaan ollut mitään kaunista puutarhaa vastaan, kunhan olen voinut nauttia siitä ilman henkilökohtaista työpanosta. Viime vuosina olen kuitenkin huomannut itsessäni selviä merkkejä mielen muuttumisesta ja uusista tuulista - ensin huomasin ajoittain pitäväni ruohonleikkuusta, ja nykyisin viikonloppuiset puuhailutuokiot pihan ja puutarhan kimpussa ovat jopa rentouttavia.

Yksi syy tähän on "kotipuutarhamme", joka nyt, seitsemän vuotta taloyhtiön valmistumisen jälkeen, rupeaa olemaan varsinainen keidas keskellä "esikaupunkimaisemaa"; vaikka lähellä on sekä asutusta että liikennettä, pysyy se varsinkin vihreään aikaan mukavasti näkymättömissä - joskin ääni kuuluu. Olemme sitä varovasti vuosien mittaan tuunanneet, ja nyt päätyneet aika pelkistettyyn kokonaisuuteen joka ei vaadi päivittäisiä toimenpiteitä - johon voi vetäytyä päivän päätteeksi pohtimaan syntyjä syviä ilman etä heti tarvitsee tarttua leikkuriin.

Toinen syy on viime vuonna hankkimamme kakkoskoti - kesäpaikka, jossa ilmeisesti tulemme viettämään suuren osan puutarhojen kasvukautta. Itse asiassa oleilen siellä viikot myös työaikana, koska se on pendelöintimatkan päässä töistäni, mutta talvella en itse asiassa juuri oleskele siellä muuten kuin pimeään aikaan. Kevään myötä sekin puutarha on ruvennut paljastamaan kasvojaan ja tarjoamaan pikku haasteita. Taloa piti vuosikymmeniä puutarhanhoitoon tykästynyt täti, ja kun hän 20 vuotta sitten kuoli, hänen aikamiespoikansa piti siitä jotenkin yllä - mutta ehdimme jo viime syksynä huomata, että aktiivinen hoito oli jäänyt vähemmälle.

Viime viikkoina yksi suuri ilonaihe on ollut kukkaloisto joka puskee esiin kaikkialla - esim. unikkoja kasvaa vähän joka paikassa, ja samaten muita kukkia löytyy sieltä täältä. Toisaalta varsin runsas pensaisto on aika kulunutta, ja muutamia kuolleita puskia olemmekin jo poistamassa. Ja omalla kohdallani arjen haasteista suurin on nurmikko, joka on paitsi laajahko myös aika monimuotoinen ja istutusten täplittämä. Leikkasin sen ensimmäisen kerran torstai- ja perjantai-iltoina, ja sunnuntaina oli vuorossa toinen kierros koska suurin osa ensimmäisestä oli pikemminkin nurin puskemista kuin leikkaamista :-)

Toisaalta ruohonleikkuu on mainiota mietintäaikaa - olen ehtinyt pohtia kaikenlaista, alkaen tutkimussuunnitelmista ja romaanien juonikuvioista käytännön asioihin - kuten esimerkiksi siihen, miten orapihlaja-aitaa leikataan. Yksi aita, kahdet sakset, yksi iloinen harrastelija ja tuhat pitkää piikkiä. Saa nähdä mitä tästäkin tulee...