Ensiaskeleeni kirjakauppiaana

Viime vuonna sen päätimme - uudesta kakkoskotikaupungistamme Kaskisista puuttui kirjakauppa, ja me täyttäisimme sen tyhjiön. Samalla kaksi pinttynyttä virkamiestä kokeilisi myös yrittäjän elämää, joskin ainakin ensin sivutoimisesti, ilman pelkoa ansiotulojen tyrehtymisestä. Kuukausi sitten antikvariaatti Elsa avasi ovensa ensimmäistä kertaa, ja nyt kahden kauppaviikonlopun jälkeen voin jo raportoida muutamia havaintoja uuden urani alkuaskeleista:

1. Tätä on kaivattu. Väkeä on käynyt ihan mukavasti - juhannusaattoa lukuunottamatta, mutta se ei ole ihme eikä mikään - ja monet ovat kiitelleet ideaa ja jopa kehuneet toteutusta. Kaiken lisäksi olemme saaneet muutaman lisätietohippusen talomme historiasta.

2. Jotkut kävijöistä ovat jopa ostaneet kirjoja - ei niin suurissa määrin, että vielä voisimme jättää päivätyömme, mutta jotakin kuitenkin. Liiketaloudellisesti tämä ei vielä ole kaikkein tuottavin idea, mutta koska kustannuksiakin on vähänlaisesti, voimme ainakin toimia ns. sosiaalisena yrityksenä, jonka päätavoite on tuoda meille mielihyvää ja uutta luettavaa - ja siihen olemme jo aika lailla päässeet.

3. Kirjoja on myös tullut lisää, koska meillä selvästi on tehtävä paitsi kesälukemiston toimittajana myös ylimääräisiksi käyneiden kirjojen jättöpaikkana. Se on ihan OK niin kauan, kun ihmiset tuovat kirjoja odottamatta rahaa vastineeksi, mutta jollakin aikataululla kirjavastaanotolle on muotoiltava linja, koska meillä ei ole rajattomasti säilytystilaa, enkä oikein näe itseni heittävän suuria määriä kirjoja poiskaan.

4. Hamsterinluonteeni on päässyt valloilleen. En voi sille mitään, mutta kirjojen haaliminen kasaan, varsinkin löydönomaisen edullisesti, antaa minulle kiksejä jo sellaisenaan, vaikka tiedänkin lukemattomien kirjojen varastoni kasvaneen nimenomaan antikvariaatin perustamisen jälkeen lähes hallitsemattomaksi. Katso myös edellinen kohta :-)

Ja vaikka en olekaan erityisen puhelias tyyppi, uusien ihmisten tapaaminen ja jutustelu heidän kanssaan on ollut enemmän kuin siedettävää - jopa palkitsevaa. Kukaties minusta vanhoilla päivilläni tulee jopa sosiaalinen?

Päiväni yrittäjänä

Eilen se sitten tapahtui - yrityksemme julkisen toiminnan ensimmäinen päivä, eli antikvariaatti Elsan avajaiset. Yrityksemme on sinänsä ollut toiminnassa jo yli vuoden, ja esim myyntityötä olen tehnyt jo kouluaikana kesätöissä - mutta eilinen oli sikäli virstanpylväs, että toiminta on nyt omalla vastuulla. Ja kokemus oli koko lailla myönteinen - kävijöitä oli jonkun verran, jokunen kirjakin saatiin myytyä, ja palaute oli rohkaisevan myönteistä.

Asiakaspalvelu sinänsä on haasteellista hommaa, koska en koe olevani ns. luontainen supliikkihenkilö - mutta uskoisin oppivani ajan myötä yhä enemmän, varsinkin koska kaupan pyörittäminen edellyttää ihmisten kanssa asioimista ja jopa toimeen tulemista. Samalla sitä myös tutustuu pikkukaupungin piireihin ihan toisella tavalla kuin normaaliarjessa, jolloin näen muita kaupunkilaisia lähinna Salen jonossa.

Olemme kyllä lähteneet yrittämiseen ns. pehmeästi - päivätyöt ovat vielä jäljellä, eikä käytettyjen kirjojen kauppa pikkukaupungissa taida elättää edes yhtä ihmistä - mutta kokemuksena omaan laskuun tekeminen on toisaalta motivoivaa ja miellyttävää, eikä sitä vielä tiedä mihin innostutaan, koska esim. nettikauppa-ajatuksemme on vasta kehittelyasteella.

Ja kirjojen parissa puuhaaminen on aina ollut mieluisaa puuhaa; nyt ostamista voi harjoittaa kaksin käsin niin kauan kuin kassavirta sallii, eikä tarvitse (vielä) pohtia sitä mihin ne laittaa, koska meillä on varastotilaa yllin kyllin. Jos nyt jokin harmittaa, niin ehkä se että viimeinenkin realistinen mahdollisuus lukea kaikki hankkimansa kirjat on mennyttä - varsinkin kun tämä nettikin pakkaa viemään aikaa muulta tekemiseltä.