Marraskuun lukuhaaste

Osallistun tänäkin vuonna, parin viime vuoden tapaan, Facebookista bongaamaani Marraskuun lukuhaasteeseen - en siksi, etteikö muutenkin tulisi luettua kirjoja marraskuussakin, vaan koska sen ajatus (vähintään 30 sivua päivässä, vaikka mikä olisi) rohkaisee tarttumaan kirjaan silloinkin, kun tekisi mieli vain maata sohvalla ja murjottaa. Marraskuu ei siis ole suosikkikuukauteni.

Tämä vuosi on toki hieman erilainen sikäli, että vietän marraskuuta Indianassa enkä Pohjanmaalla - ainakin päivänvaloa on riittänyt yllin kyllin. Lukemistakin on riittänyt, vaikka oma kirjastoni ja lukemattomien kirjojen pinoni onkin maapallon toisella puolella. Syksyn kotimaisia uutuuksia en ole päässyt maistelemaan vielä, ja samaten ruotsalainen kirjallisuus on mennyt sivu suun.

Lukuhaasteryhmä on osaltaan tarjonnut virikkeitä ja lukuideoita useammallekin kuukaudelle, samalla kun keskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen on toiminut mukavana päivärutiinina ja samalla lukuhalun herättelijänä.

Marraskuun lukulistani on siis sekoitus englanninkielistä kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja - tähän mennessä yhdeksän kirjaa ja hieman yli 3000 sivua:

• David Lodge: Paradise News
• Bernard Cornwell: The Winter King (Kuningas Arthurista kertovan trilogian ykkösosa)
• Robert W. Remini: Andrew Jackson And His Indian Wars (tietokirja presidentti Jacksonin urasta alkuperäiskansojen kiusana)
• Paul Auster: Timbuktu
• Eugene Rogan: The Arabs - A History (tietokirja arabikansojen historiasta, noin vuodeta 1500 tähän päivään)
• Harry Turtledove: Ruled Britannia (vaihtoehtoinen historiateos: William Shakespeare avustaa vallankumousta Espanjan valtaamassa Englannissa 1597)
• S. M. Stirling: Island In The Sea Of Time (Nantucket-trilogian ykkösosa: Nantucketin saari asukkaineen siirtyy myrskyn johdosta aikaan 1250 eKr)
• Philip Kerr: A Man Without Breath (yksi Berlin Noir-sarjan jatko-osista)
• Anthony Doerr: The Shell Collector (novellikokoelma)

Näistä haluaisin nostaa esille etenkin seuraavat:

David Lodgen kirja on, hänen muidenkin kirjojensa tapaan, loistava yhdistelmä huomioita elämästä etenkin hieman sosiaalisesti epämukavien keski-ikäisten miesten näkökulmasta, absurdeja ja liikuttavia juonenkäänteitä ja nautittavaa kieltä.

Eugene Roganin teos on todella valaiseva, jos haluaa tietää enemmän Lähi-Idän tämän päivän, ja vähän eilisenkin, tilanteen taustoista, tekijöistä, syistä ja seurauksista. Hän pysyy tiukasti asialinjalla, mutta tapahtumien vyöry on välillä kuin trilleristä otettu. Teemasta kiinnostuneelle voin suositella myös Roganin uudempaa kirjaa ottomaanien vallan luhistumisesta ensimmäisen maailmansodan pyörteissä - koska sen jälkeinen rauha ja englantilaisten ja ranskalaisten rajanvedot ovat yksi syy siihen, ettei Välimeren itäisellä rannalla ole juurikaan koettu rauhaa viimeiseen sataan vuoteen.

S M Stirlingin kirja on fantasyksi kohtuullisen hyvin kirjoitettu, siinä on jännittävä lähtökohta - mitä tapahtuu kun rajattu määrä 1900-uvun lopun teknologiaa siirtyy kolmetuhatta vuotta ajassa taaksepäin - ja siinä on toimiva juonen kaari. Sen sijaan ei kannata vaivata päätään lähtökohdan uskottavuudella, tai antaa kirjailijan uskon amerikkalaisten ylivaltaan tai hänen stereotyyppisten henkilökuvaustensa häiritä liikaa. Joutunen lukemaan trilogian muutkin osat.

Philip Kerrin kirja oli yhtä hyvä kuin pari muutakin aikaisemmin lukemaani nyttemmin jo kolmeen- tai neljääntoista osaan ulottuvan sarjan teosta. Aikajakso 30-luvulta 50-luvulle, Natsi-Saksan nousu ja tuho sekä toisinajattelevan poliisin-yksityisetsivän seikkailut niiden pyörteissä - ja niiden ympärillä uskottava ajankuva; siinä on ainekset yhdelle tämän hetken suosikkitarinoistani.

Turtledoven kirja taas jäi kesken, koska yritykset herättää neljänsadan vuoden takaiset tapahtumat ja puhetapa henkiin rikkoivat juonenkulkua niin, etten jaksanut pysytellä perässä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen teoksensa ei toiminut minusta ollenkaan; yleensä ajatusten voima ja tapahtumien vyöry on kantanut latteiden henkilökuvausten, stereotypioiden ja huonon toimittamisen yli.

Kuun saldo jäi silti reilusti plussalle - yksi huono kirja yhdeksästä on huomattavasti vähemmän kuin normaali osuus. Kohta on joulukuu, ja edessä uudet lukuelämykset; kiitos tästä marraskuusta!

Luettua: David Lodge ja tyylin ja taidon liitto

Viime vuosien kirjallisten suosikkien listallani  David Lodge on noussut yhä korkeammalle sitä mukaa, kun olen ehtinyt lukea hänen teoksiaan - nyt viimeksi miltei ahmaisin hänen viimeisimpiin romaaneihinsa kuuluvan "Deaf Sentencen". Se olikin teos joka kolahti lujaa, joskaan en välttämättä pidä kaikista kolahduksen syistä.

Se kertoo - ilmeisesti osittain Lodgen omien kokemusten perusteella - noin 65-vuotiaasta entisestä professorista, joka on jäänyt varhaiseläkkeelle alettuaan kuuroutua, ja jonka arki em. syistä on välillä haasteellista ja välillä tylsää. Hänen vaimollaan on uusi ura mutta hän itse ei jaksa keskittyä tutkimukseen vaikka siihen olisi aikaa, hänen isänsä dementoituu, häntä ahdistelee nuori naispuolinen opiskelija - ja hän itse pohtii vanhenemista. Ja kaikki tämä tapahtuu nautittavan vivahteikkaalla englanninkielellä - Lodge vaihtelee kertojamuotoa, leikkii sanoilla, kirjan nimestä alkaen,

Tietyllä tapaa se oli epämiellyttävä lukukokemus. En ole eläkkeellä, en kuuroutumassa (ainakaan vielä), isäni on täysissä sielun voimissa, eikä minun perässäni juokse kukaan - mutta ikääntyvän valkoisen miehen pohdinnat tuntuvat enenevässä määrin tutuilta, ja Lodge käsittelee teemaa aika perusteellisesti. Kun vielä kuolevaisuus ja (epä)usko liitetään kuvaan, tämä teos voi valvottaa sekä lukiessa että jälkeenpäin. Silti minua harmitti sen loppuminen.

Alkuvuodesta lukulistallani oli toinen hänen kirjoistaan, "Therapy", joka sekin oli lukunautinto, mutta hieman epämiellyttävä sellainen - ja pitkälti samoista syistä. Päähenkilö oli keski-ikäinen mies, tässä tapauksessa media-alalla, jonka elämänhallinta oli riistäytymässä käsistä - ja hänen pelkonsa, keppihevosensa ja pohdintansa oli tarinan keskiössä. Koska en purkanut lukukokemusta saman tien, en välttämättä muista kaikkia minua jotenkin koskettaneita seikkoja - mutta sen muistan, että koko kertomus tavallaan oli terapiaa myös lukijalle.

Kummallakin kerralla Lodge onnistuu sekä tarinan kaaren että herkullisten kohtausten rakentamisessa, vieden kokonaisuutta eteenpäin niin, että minun välillä piti melkein pidätellä lukemistani etten vahingossa hyppäisi jonkun kohdan yli. Onneksi minulla on vielä pari hänen vanhempaa teostaan odottamassa...

Luettua: David Lodge

Talvi ja työkiireet meinasivat taas päästä yllättämään, ja hiihtolomallakin oli olevinaan kaikennäköistä tekemistä joka asettui lukuhommien tielle - mutta sitten päätin ryhdistäytyä ja poimin hyllystä jo aikoja sitten hankkimani David Lodgen teokset "Changing Places", "Small World" ja "Nice Work" - jotka muodostavat jonkinlaisen temaattisen kokonaisuuden sikäli, että henkilögalleria ja tapahtumapaikat ovat osittain samoja; keskipisteessä ovat "Birminghamin paikalla sijaitseva" Rummidgen kaupunki Iso-Britanniassa ja sen yliopisto sekä englannin kielen ja kirjallisuuden tutkijoiden kansainvälinen yhteisö.

Nämä kirjat ovat ensinnäkin mielenkiintoista ajankuvausta - etunenässä ensimmäisen osan kertomus kuusikymmenluvun villeistä vuosista yliopistomaailmassa, sekä Kaliforniassa (kuvitteellisessa Euphorian yliopistossa...) että Englannissa - jonka Lodge rakentaa toimivana yhdistelmänä tuokiokuvia ja takautumia. Mahdollisesti hän paikoitellen on turhankin yksityiskohtainen, mutta tarina ei muutu jaaritteluksi koska sitä maustavat riemastuttavat huomiot ja yksityiskohdat. Monet viittaukset esim. oikeisiin henkilöihin ja tapahtumiin sekä tekniikan riemuvoittoihin sitovat tietyllä tapaa kuvaukset tiukasti aikaan - mutta huomiot ja opetukset ovat enemmänkin ajattomia.

Toiseksikin ilahduttaa hykerryttävien henkilökuvien runsaudensarvi; mitä ilmeisimmin hän osaa yhdistää omakohtaiset kokemukset ja elävän mielikuvituksen, ja lopputuloksena on aika raadollisia hahmoja - varsinkin kun puhutaan keski-ikäisistä miehistä. Pohdinnat ihmisluonnosta ja -suhteista sekä juoneen liittyvät "rakkaustarinat" puhuttelevat ainakin tätä miespuolista lukijaa sekä koomisten että katkeransuloisten käänteiden kautta. Ja yliopistossa itsekin työskentelevänä nautin suuresti tavasta, jolla Lodge kuvaa akateemisen maailman normeja ja riittejä.

Kun keitokseen vielä lisää kyvyn rakentaa koomisia ja jopa kiusallisia tilanteita sekä ilmeisen eri tyylilajien hallinnan, ovat ainakin kaksi ensimmäistä teosta vallan mainioita tapoja viettää viihdyttävä mutta samalla henkeä ravitseva ja nostattava lukutuokio - kolmas osa onkin minulla vasta työn alla, mutta mitä ilmeisimmin mukaan nyt tuotava yhteiskuntaluokkien ja elämäntapojen törmäys vaikuttaa sekin lupaavalta. Jos nyt jotakin haluaisi moittia, voisi ehkä todeta Lodgen halitsevan tyylikeinonsa jopa keikarointiin asti - mutta niinpä hän onkin kirjallisuustieteilijä ja -kriitikko itsekin...